Ted

Poster for the movie "Ted"

Nuoren pojan toiveesta tulee totta kun hänen teddy-karhunsa herää henkiin. Pojasta kasvaa lopulta pilveä pössyttelevä Mark Wahlberg, joka jakaa bonginsa rääväsuisen Ted-karhunsa kanssa. Aika epäkorrektihan tää on monessa kohtaa ja aika epätasainen, mutta välillä tosin myös todella hauska. **½  Konda 15.6.2016

The Angry Birds Movie

Poster for the movie ""

Tämähän oli yllättävän hauska leffa! Trailerin perusteella odotukset ei olleet korkealla, mutta olisi työpaikalta saadun kulttuurisetelin voinut huonomminkin käyttää. Leffa kertoo tarinan siitä miten lintujen ja possujen välinen riita saa alkunsa, ja esittelee pelistä tutut hahmot. Juoni on ihan kohtuullinen tälle lajityypille. Aikuisia katsojia on huomioitu leffassa mukavasti, niin että ensimmäiset 10 minuuttia kun jaksaa … Read more

Good Night, and Good Luck.

Poster for the movie ""

Elokuva legendaarisen tv-toimittaja Edward R. Murrow’n pyrkimyksistä pysäyttää puniikkimetsästäjä senaattori Joe McCarthy. Vahvasti dialogin varassa liikkuva elokuva, jonka näyttelijäkaarti onnistuu hyvin. Varsinkin David Strathairn Murrowna on todella hyvä. Ohjaaja Clooney päätyi mustavalkoisen toteutukseen, mutta siitä huolimatta ajankuva ei mielestäni onnistu täysin uskottavasti. Hyvä elokuva siis siitä huolimati. ***  Konda 19.4.2016

ParaNorman

Poster for the movie "ParaNorman"

Animaatioleffa, joka ois varmaan pitänyt nähdä 3D:nä. Alkupuolella muutamat mukavat naurut, mutta loppu aikasen raskasta. **-  Konda 27.2.2013

The Lookout

Poster for the movie "The Lookout"

Näitä pankkiryöstöleffoja on kyllä aivan järjettömän paljon, tässä on kuitenkin ehkä normaalia enemmän syvyyttä. Kolmas kivi auringosta sarjasta maineeseen ponnahtaneesta Joseph Gordon-Levittistä on kehkeytynyt kyllä aika hyvä näyttelijä. **½  Konda 28.5.2013

Bad Santa

Poster for the movie "Bad Santa"

Hyviä elementtejä ja Thornton on kelpo vireessä tässä krapularatossa. Hieman epätasainen ja välillä hieman typerryttävä, mutta kuitenkin nautittava hassuttelu. ***-  Puppe 20.2.2011