The Mauritanian

Poster for the movie "The Mauritanian"

Quantanamon pahamaineista vankileiriä ja terroristien ajojahtia kritisoiva draama pysyy onneksi suurimman osan aikaa suhteellisen puolueettomana ja sitä kautta myös tarinan jännite pysyy hyvin yllä. Kevin Macdonald onnistuu ohjauksessaan melko hyvin ja näyttelijät (Tahar Rahim, Jodie Foster ja Benedict Cumberbatch) tekevät laadukasta työtä. Aika rohkea synninpäästö tässä kuitenkin päähenkilölle annetaan, vaikka selkeät yhteydet Bin-Ladeniin olivat olemassa. … Read more

The Power of the Dog

Poster for the movie "The Power of the Dog"

Jane Campion palasi pitkästä aikaa pitkän leffan pariin ja tuloksena on kuvallisesti tyylikäs, länkkärihenkinen tarina, vaikka ajallisesti tapahtumat sijoittuvatkin 1920-luvulle. Tunnelmapainotteisen elokuvan kässäri ei kuitenkaan ole tarpeeksi väkevä, jotta fiilikset nousisivat kovin korkealle. Katsomisen arvoinen teos toki ilman muuta. **½  Tipov 15.12.2021

August: Osage County

Poster for the movie ""

Vahvassa draamassa käsitellään perheen sisäisiä rankkoja asioita. Julia Roberts ja Meryl Streep tekevät itselleen aika epätyypilliset roolit ja onnistuvat niissä hienosti. Chris Cooper tekee myös takuuvarmaa laatutyötä. Vahvan kässärin pohjalta tähtikaarti tekee hienoa työtä ohjaajana melko tuntemattoman John Wellsin käsittelyssä. ***½  Puppe 10.1.2021

1917

Poster for the movie "1917"

Sam Mendes lähti Birdman-linjoille siinä mielessä, että leffa kuvataan hyvin pitkälti yhden oton illuusiolla. Valittu metodi määrittää pitkälle myös käsikirjoitusta, jota vaivaa pieni uskottavuuden puute, kun kohtauksesta toiseen mennään kuin videopelissä. Dialogi ei ihan terävintä mahdollista myöskään aina ole. Toisaalta jännitys ja mielenkiinto pysyy hyvin yllä ja ihan kelpo sotaleffa on kyseessä, vaikka mitään kovin … Read more

The Hobbit: The Battle of the Five Armies

Poster for the movie ""

Peter Jacksonin Hobbitti-trilogian päätösosa on pääosin pelkkää sotimista. Taistelukohtaus seuraa toistaan ja teennäisen mahtipontinen kuvasto saa lähinnä ärsyyntymään, sen verran löyhästi sisällön kehittely on rakennettu, vaikka mm. Guillermo del Toro on ollut Jacksonin apuna kässäriä vääntämässä. *½  Tipov 3.12.2019

Avengers: Endgame

Poster for the movie ""

Lippuluukuilla järjetöntä tulosta takonut supersankarisoppa yllätti sikäli, että jytinän ja rytinän määrä oli suhteellisen hillittyä parin ensimmäisen tunnin aikana. Tämän jaksoi katsoa läpi, vaikka pituutta on tosiaan kolme tuntia. Loppu meni totta kai läskiksi, enkä muutenkaan päässyt (tälläkään kertaa) tarinan fiilikseen kunnolla sisään. Sisältö on mahtipontisuudestaan huolimatta hyvin onttoa tavaraa. **  Tipov 7.5.2019

Avengers: Infinity War

Poster for the movie ""

Ilmeisesti lähes kaikki Marvel-studion hahmot on ympätty samaan tehostesekoiluun, jota oli erittäin piinallista katsoa. Hektistä rytmiä, surkeaa huumoria ja järjetöntä mäiskettä. Olisin lähtenyt kesken leffan salista ulos, ellen olisi töissä ollut. *  Tipov 4.5.2018

Doctor Strange

Poster for the movie ""

Bum, peli avattu ja ensimmäinen elokuva-arvosteluni, olkaa hyvät. Kohteena Scott Derrickson ja Doctor Strange. Ai niin kuin kuka teippi-Derrickin poika? Ehkä tämän jälkeen ei tarvitse enää kysyä. Marvelin uusimman toiminnallisen sci-fi -elokuvan ohjannut ja käsikirjoittanut Derrickson lyö läpi ja vauhdikkaasti. Taianomaisen maailman kokonaisuudessa yhdistyy Matrix ja Inception (jotka loistavia elokuvia kumpikin) ja sarkastisen epämukavasta sarkastisen … Read more

Black Mass

Poster for the movie ""

Tositarina gangsteri “Whitey” Bulgerista on toimiva leffa. Johnny Depp ja Joel Edgerton näyttelevät avainrooleissa erinomaisesti. Kerronta välttää pahimmat ylilyönnit (toinen tuore gangsterikuvaus Legend ei tähän pystynyt) ja tarina rakentuu suunnilleen uskottavasti. Ihan viimeistä tunnelatausta ei saada aikaiseksi, mutta kelpo suoritus Scott Cooperilta joka tapauksessa. ***  Tipov 30.12.2015

Four Lions

Poster for the movie ""

Satiiri brittiläisistä muslimikaveruksista, jotka päättävät tehdä itsemurhaiskun. Isot propsit kyllä tekijöille, että uskaltivat näinkin arasta aiheesta vitsailla. Muutamat ihan ok naurut tästä saa, mutta vielä kuitenkin jäi sellainen fiilis että käsijarru päällä tässä satiiria tehtiin. Toisaalta kyllähän sen ymmärtää, kun tietää mitä tästä ko. uskonnosta vitsaileville yleensä käy. **  Konda 11.12.2015