Chappie

Poster for the movie ""

Blomkampin “Robocop” Chappie oli aikamoista kärsimystä. Jos pitäis miettiä adjektiivia millä kuvata tätä leffaa, niin tyhmä olis varmaan lähinnä oikeata. Ja sitä luokka skitsoja oli monet roolihahmot, että pisti ihan miettimään ohjaajankin mielenterveyttä. Aika hurjaa kuvitella, että Blomkampi ohjaa Alien-leffan, seuraavan Ridley Scott virityksen jälkeen. *½  Konda 13.2.2016

Elysium

Poster for the movie ""

Maa on ylikansoitettu ja eliitti on muuttanut avaruusasemalle turvaan maanmatosilta sekä Matt Damonilta. Tusina scifileffa, jossa oli välillä yritystä, mutta suurelta osin jätti täysin kylmäksi. **  Konda 11.12.2015

The Manchurian Candidate

Poster for the movie "The Manchurian Candidate"

Jonathan Demme sortuu täysin epäuskottavaan juonikikkailuun tämän klassikkoteoksen uudelleenfilmatisoinnissa. Alkupuoli toimii vielä siedettävästi, mutta kun naurettava juonikuvio pääsee kunnolla vauhtiin alkaa ärsytysmittari näyttää punaista yhä pahenavaan tahtiin. *½  Tipov 3.9.2015

Crank

Poster for the movie "Crank"

Onhan melkoinen mättö ja äksönjäksön, mutta toteutus ja tyyli on jotain ennennäkemätöntä ja hienoa katseltavaa, vaikka välillä kikkailuksi sortuukin. Viihdyttävä katsottava kuitenkin, vaikkakin kliseiseksikin sortuilee. **½  Puppe 19.9.2010 Sisältö on mitä on, mutta hyvin omaperäinen kuvaustyyli ja toteutus ylipäätään. Virkistävän erilainen välipala. **½  Tipov 2.2.2013

Cleaner

Poster for the movie "Cleaner"

Yllättävän hyvin toimiva kässäri ja vahvat näyttelijät (Samuel L. Jackson ja Ed Harris muunmuassa) tekevät tästä kelpo viihdettä. Harlinin parhaita vetoja ehdottomasti. Tässä ei juonen puolesta juurikaan ammuta yli, mikä on Harlinin perisynti. ***  Tipov 4.9.2013