Certain Women

Poster for the movie ""

Kelly Reichardtin elokuva on enemmänkin kolme lyhytelokuvaa, jotka on yritetty nivoa yhteen. Elokuvat tuntuvat olevan ihan eri maailmasta eikä yhteistä lankaa löydy. Ei synny fiilistä, että katselisi pitkää elokuvaa. Ensimmäinen osa on kiinnostava, mutta sen jälkeen meno tuntuu tylsältä ja loppua kohti kiinnostus on jo lopahtanut eikä elokuvaa enää voi pelastaa **  Puppe 24.2.2020

Personal Shopper

Poster for the movie ""

Oliver Assayasin leffassa Maureen (Kristen Stewart) hoitelee ostoksia kiireisen julkkisnaisen puolesta. Veljensä yllättävää kuolemaa käsittelevä, henkimaailmaan uskova ja yhteyttä yrittävä Maureen joutuukin etsimään itseään kaiken surun keskellä. Leffa on hieman epätasapainoinen ja paikoin aavistuksen tylsä. Kokonaisuus ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen nostaakseen elokuvan ylös keskinkertaisuudesta. Ihan ok leffa kuitenkin. **½  Puppe 16.2.2020

Billy Lynn’s Long Halftime Walk

Poster for the movie ""

Ang Leen uusin tuli Suomessa suoraan videolle, enkä elokuvan katsottuani ihmettele tätä. Aivan tusinaluokan kertomus nuoresta sotilaasta, joka käy läpi kliseisiä sankaruuden ja sisäisen ahdistuksen ristiriitoja. Sinällään näistä aineksista on saatu aikaan monta hyvää elokuvaa, mutta nyt käsittelytapa on niin pinnallinen ja kulunut, ettei tätä oikein jaksanut kunnolla edes seurata. **  Tipov 15.3.2018

Café Society

Poster for the movie "Café Society"

Woody Allenin (ja kuvaaja Vittorio Storaron) ensimmäinen digitaalisesti kuvattu elokuva. Tässä käytettiin myös uudenlaista ACES-standardia värienhallintaan. Tämän tarkoituksena on pitää kuva ja värit esituotannosta kuvausten kautta teatteriin ja aina kotitelkkareihin saakka samanlaisina. Leffa sijoittuu 1930-luvun Hollywoodiin ja on hyvin tyypillistä Woodyä neuroottisen päähenkilön (Jesse Eisenberg) ja sekavien ihmissuhteiden muodossa. Mukava leffa, jota katselee miellään, mutta ei … Read more Café Society

On the Road

Poster for the movie "On the Road"

Jack Kerouacin elämästä kertovassa road-leffassa vilisee vahvoja näyttelijöitä ja paikoitellen tunnelma on kohdillaan. Päähenkilöiden ajelehtiva ja päämäärätön elämäntapa on kuitenkin kerronnan kannalta myös ongelmallinen asia. **½  Tipov 10.3.2016

Cold Creek Manor

Poster for the movie ""

Viaton perhe joutuu uudessa elinympäristössä epäystävällisten asukkaiden piinaamaksi. Asetelmallinen lähtökohta ei vakuuta ja mitä pidemmälle raskas kerronta edistyy, sitä typerämmiksi juonenkäänteet käyvät. *½  Tipov 16.9.2015

Clouds of Sils Maria

Poster for the movie ""

Olivier Assayasin leffassa saadaan melko realistisen oloinen kurkistus näyttelijätähtien elämään ja sielunmaisemaan. Juliette Binoche, Kristen Stewart ja nouseva tähti Chloe Grace Morezt heittävät hyvät roolit tässä (kerrankin) naisiin keskittyvässä tarinassa. **½  Tipov 28.7.2015

Adventureland

Poster for the movie ""

Keskivertoa parempi nuorison kasvutarina. Alkupuoli antoi odotuttaa jopa parempaa leffaa, mutta loppujen lopuksi juonessa oli tyydytty varsin perinteisiin tämän genren ratkaisuihin. **½  Konda 1.7.2015

Still Alice

Poster for the movie "Still Alice"

Alzheimeria vastaan taisteleva nainen kerää helposti yleisön sympatiat. Perusrakenne toimii ja Julianne Moore kuittasi pääosastaan varmaankin ansaitun Oscarin. Ehkä aavistuksen jää sellainen jeesusteleva haiskahdus kun korostetaan sitä että sairastava “ei kärsi, vaan taistelee”. Näinköhän se menee? Oishan se kiva tietysti… ***  Tipov 10.6.2015