Belle Époque

Poster for the movie "Belle Époque"

Nuori mies pakenee vuoden 1931 Espanjan sisällissodan kourista maatilalle neljän nuoren neitokaisen piiritettäväksi. Kehuttu espanjalaiselokuva voitti aikanaan parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarinkin. Penélope Cruz tekee tässä läpimurtoroolinsa. Kässärissä on liikaa tavaraa ja Fernando Trueban ohjaus on heikohkoa. Ikävä ylinäyttely laskee tunnelmaa ajoittain ja elokuva on epätasaista seurattavaa. **  Puppe 14.1.2020

Dolor y gloria

Poster for the movie ""

Kärsimys ja kunnia on Pedro Almodovarin omaelämänkerta ja tilitys menneestä urasta ja elämästä. Antonio Banderas tulkitsee Pedroa ja kohtaa leffan aikana ironisesti myös oman itsensä (nimet ovat leffassa sentään fiktiivisiä). Tarinassa on ehkä liikaakin henkilökohtaisen tunnustamisen makua ja tietynlaisessa narsismissa kieriskelemisen haiskahdusta. Huumeiden käytölle ja terveysongelmille on uhrattu liikaa aikaa, kun taas takaumat lapsuudesta ovat … Read more Dolor y gloria

Loving Pablo

Poster for the movie ""

Kolumbialainen kokaiinikuningas Pablo Escobar on oivallinen aihe hyvän tarinan pohjaksi. Valitettavasti espanjalaisohjaaja Aranoalla on pallo hukassa, eikä herkullinen asetelma kasva toimivaksi kokonaisuudeksi. Javier Bardem ei ole pääroolissa oikein kotonaan, eikä Penelope Cruzin kanssa synny kunnollista kemiaa. Tämä on sikäli huvittavaa, kun ovat kuitenkin pari tosiaelämässä. Escobar murhasi ihmisiä täysin surutta aina ministereitä myöten ja lopulta … Read more Loving Pablo

Todos lo saben

Poster for the movie ""

Arvostettu iranilaisohjaaja Asghar Farhadi lähti tällä kertaa espanjanmaalle elokuvantekoon ja sai pääosaan Javier Bardem/Penelope Cruz -kaksikon. Sieppaustarina kääntyy Farhadin käsittelyssä halpaa saippuasarjaa muistuttavaan kerrontaan ja juonenkuljetukseen. Näyttelijät yrittävät parhansa, mutta raskaan dialogipitoinen kässäri ei toimi alkuunkaan. **  Tipov 5.4.2019

Ma ma

Poster for the movie ""

Julio Medemin elokuva kertoo syöpään sairastuvasta naisesta, joka joutuu kohtaamaan lähestyvän kuoleman aiheutraman tunnevyöryn. Penelope Cruz on todella hyvä pääosassa ja hän on selkeästi leffan parasta antia. Medemin ohjaus on taiteellisen tyylittelevää ja alkupuolella se toimiikin kohtalaisesti. Palikat eivät mielestäni kuitenkaan pysy täysin kasassa loppuun asti ja mielenkiinto alkaa hieman herpaantua. **½  Tipov 23.4.2018

Blow

Poster for the movie ""

Blow oli just semmoinen mitä muistelinkin eli perus ok huumeleffa, joka ei kuitenkaan mitenkään poikkeavasti erottunut edukseen genressään. **½  Konda 16.2.2017

Manolete

Poster for the movie "A Matador's Mistress"

Legendaarisen härkätaistelijan vaiheista olisi voinut saada kiinnostavan elokuvan, mutta tämä mahdollisuus hukattiin. Penelope Cruz on omassa roolissaan vahva, mutta Adrien Brodyn tulkinta Manoletesta jää mielestäni vaisuksi. Kässärikin tyytyy peruskuvioihin, eikä esim. härkätaisteluun liittyviä yksityiskohtia ole saatu tarpeeksi mukaan, jotta mukaan olisi saatu kunnon realismin tuntua. **  Tipov 31.7.2016

Grimsby

Poster for the movie ""

Sacha Baron Cohenin alapäähuumorikavalkadin sekaan on onneksi laitettu pari muunkin tyylilajin vitsiä, mutta kyllä tämä silti ihan liikaa peräreiän ympärillä pyörii. Tekninen toteutus on yllättävän vahva tämän tyylilajin leffaksi. **  Tipov 2.3.2016

Todo sobre mi madre

Poster for the movie ""

Tätähän pidetään yhtenä Almodovarin parhaista töistä ja ihan hyvä leffa kyseessä onkin. Juonenkuljetus on jälleen hyvin monimutkaista ja dramaattisiin hetkiin pyrkivää, mutta tällä kertaa pahin teennäisyys onnistutaan välttämään. **½  Tipov 15.12.2015