Venom

Poster for the movie ""

Taattua Marvel-roskaa. Tom Hardy kurittaa tällä kertaa pahiksia naurettava hirviö-asu päällään (tai sisällään, miten nyt haluaa). Ekan puoli tuntia jaksoi seurata, sitten lähti homma täysin lapasesta. *  Tipov 11.10.2018

Dunkirk

Poster for the movie "Dunkirk"

Nyt napsahti hyvä leffa. Elokuva pitää äärimmäisen taitavasti otteessaan ja musiikin piinallisuus tiukentaa sitä entisestään. Tässä ei mennä syvälle henkilöhahmoihin vaan luotetaan siihen, että jännitys riittää saamaan aikaan hyvä elokuvan. Onnistunut veto. ****½  Tane 26.7.2017

The Drop

Poster for the movie ""

James Gandolfinin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt The Drop on mukavan hämyinen pieni rikospätkä Brooklynistä. Verkkaisesti etenevässä tarinassa on mukava värinä, jota siivittää onnistuneet suoritukset Tom Hardylta ja Gandolfinilta. ***  Konda 28.4.2016

The Revenant

Poster for the movie ""

Aivan huikea elämys. Lubezkille paukahti täysin ansaitusti kuvauksesta kolmas Oscar putkeen, mikä on historiallinen saavutus. Nimenomaan kuvaus ja tunnelma ovat maagisia ja Inarritun kuvallinen tapa ilmaista asioita vie katsojan elokuvakokemuksen nautinnollisille alkulähteille. Kuvat puhuvat puolestaan ja virta vie. Sadan joukkoon jo ensi katselulla. ****½  Tipov 2.3.2016

Legend

Poster for the movie ""

Tom Hardy vetää kaksoisroolin brittiläisinä gangsteriveljeksinä. Noin 80 prosenttia kohtauksista on joko uhkailua tai hakkaamista ja tähän pullisteluun kypsyy todella pahasti viimeistään leffan puoliväliin mennessä. Hardy on ehdottomasti hyvässä vedossa, mutta kaksoisrooli tuntuu tarpeettomalta tempulta ja yleisöä kosiskeleva väkivaltaviihde ärsyttää. **  Tipov 14.12.2015

Locke

Poster for the movie "Locke"

Locken koko juonen pystyy kuvailemaan helposti parilla sanalla: Tom Hardy ajaa Birminghamista Lontooseen ja matkan aikana ruotii puhelimen välityksellä elämäänsä. En yleensä pidä tän tyylisistä leffoista, mutta tässä Hardy onnistuu niin vahvasti (varsinkin kaverin ääni on jotenkin todella hypnoottinen), että leffaa on minimalistisista puitteista huolimatta ilo seurata. ***  Konda 11.6.2015

Mad Max: Fury Road

Poster for the movie ""

Tekninen toteutus huikeaa luokkaa ja erämaa hehkuu upeissa väreissä. Juonta ei ole lainkaan, eikä henkilöjä edes esitellä mitenkään, kehittämisestä puhumattakaan. Takaa-ajo-taistelu vain jatkuu jatkumistaan. Sisällön puolesta täysi nolla, mutta pinta on korea. **  Tipov 19.5.2015

Warrior

Poster for the movie "Warrior"

Pojat tappelee kehässä ja Nick Nolte murahtelee isukkina Oscar-ehdokkuuden arvoisesti. Toimiva ja viihdyttävä elokuva, joka tosin sortuu hieman tämäntyyppisten elokuvien perisynteihin (jokainen huomaa varmasti katsoessaan). Kässärissä taistellaan veteen piirretyn viivan päällä uppoaako tarina katsojaan vai vedetäänkö yli korkealta ja kovaa. Taistelukohtaukset ovat aika hyvin mielestäni toteutettuja, tosin pientä ylilyöntiä on toki havaittavissa. Viilatummalla kässärillä (=vähemmän … Read more Warrior

Tinker Tailor Soldier Spy

Poster for the movie "Tinker Tailor Soldier Spy"

Ihan hyvätunnelmainen jännäri, joskin hieman hidastempoinen välillä. Gary Oldman osoittaa jälleen kerran loistavat lahjansa. Miten voi tehdä näin hyvän roolin kaverina, joka on olemukseltaan täysin ilmeetön ja pidättyväinen. ***  Tipov 20.6.2012 Toisella kerralla tuntui vielä paremmalta kuin ensimmäisellä. Todella taitavasti rakennettu verkkainen, mutta toisaalta kuitenkin intensiivinen tunnelma ja huikea näyttelikaarti tietysti herkkuna päälle. ***½  Tipov … Read more Tinker Tailor Soldier Spy

Lawless

Poster for the movie "Lawless"

Hyvä näyttelijäkaarti tuhlattu melkoisen mitäänsanomattoman leffaan 20-luvun viinatrokareista. Takerteleva ja pitkäpiimäinen juoni, jossa oli kliseitä parinkin leffan edestä. Visuaalisuudesta plussaa. *½  Konda 8.3.2013