Independence Day: Resurgence

Poster for the movie "Independence Day: Resurgence"

Kaikessa surkeudessaan tää oli yllättäen välillä jopa ihan viihdyttävä. Siis välillä. *½  Konda 23.9.2017

The Perfect Storm

Poster for the movie ""

George Clooneyn kipparoima kalastaja-alus joutuu myrskyn silmään ja vaarallisia tilanteita riittää. Valitettavasti studio-olosuhteet paistavat läpi todella pahasti, eikä mitään kunnollista fiilistä pääse syntymään. **  Tipov 20.2.2016

Strange Days

Poster for the movie "Strange Days"

Lähtökohta on kiintoisa. Pollaan asetettavan laitteen avulla on mahdollista käydä läpi toisten ihmisten kokemuksia, jotka on laitteeseen varta vasten tallennettu. Sen sijaan, että leffa keskittyisi asetelman suomiin syvällisiin mahdollisuuksiin, käy kuten usein tällaisissa jutuissa on tapana eli homma muuttuu melko nopeasti tavanomaiseksi murhatrilleriksi, jonka käänteet muuttuvat sitä kliseisimmiksi mitä lähemmäs loppua päästään. **  Tipov 30.12.2015

Elysium

Poster for the movie ""

Maa on ylikansoitettu ja eliitti on muuttanut avaruusasemalle turvaan maanmatosilta sekä Matt Damonilta. Tusina scifileffa, jossa oli välillä yritystä, mutta suurelta osin jätti täysin kylmäksi. **  Konda 11.12.2015

The Homesman

Poster for the movie ""

Tommy Lee Jonesin ohjaama ja tähdittämä länkkäri pysyttelee kiltisti perusuralla, eikä yllä keskivertoa viihdyttämistä suurempiin ansioihin. **½  Tipov 4.8.2015

The Longest Yard

Poster for the movie "The Longest Yard"

Osasi odottaa ohjaajalta, että homma menee överiksi, mutta kyllä silti välillä itketti. Käsikirjoitus oli aivan karmeaa kuraa. Muutamat hyvät läpät hieman pelastaa niin, että tämän jaksoi kuitenkin katsella… *+  Puppe 19.11.2010

Heat

Poster for the movie "Heat"

Oi miten huikea leffa tämä kyllä on. Taitaa nousta kymppisakkiin meikäläiselläkin! Ainoastaan yliampuva räiskintäkohtaus vähän jopa nolottaa, mutta muuten ihan täydellinen ja huikea leffa! *****  Puppe 17.4.2012

The Dark Knight

Poster for the movie "The Dark Knight"

Jos Batman-aiheesta saa näin hyvän elokuvan, niin ohjaajan täytyy olla nerokas. Kerrontaan on saatu aivan poikkeava näkökulma, perinteiset kliseet on lakastu maton alle ja tietysti Ledgerin uskomaton suoritus Jokerina antaa viimesen säväyksen. ****  Tipov 13.9.2010 En oo ikinä ollut mikään Batman&Ryydman fani (Mustanaamio eli nastamuumio oli kovempi jätkä pienempänä), mutta tämä kuva on pätevän oloinen … Read more The Dark Knight