Beauty and the Beast

Poster for the movie ""

En ollut nähnyt aiemmin mitään versiota Beauty and the Beastista, mikä oli ihan hyvä lähtökohta tälle musikaaliversiolle. Juoni nyt tietysti oli selvä alusta loppuun, mutta eipä se nyt tässä tapauksessa haittaa. Emma Watson oli kyllä aivan hurmaava Bellenä, ja osaa näköjään laulaakin. Jännä nähdä millaisia rooleja jatkossa tekee ja mihin hänellä rahkeet riittää. Emman lisäksi … Read more

Mr. Holmes

Poster for the movie ""

Bill Condon esittää Sherlock Holmesin tällä kertaa eläkkeellä olevana ukkona, eikä tällä kertaa edes aktiivisesti ratkota murhamysteereitä. Meno on kuivahkoa ja visuaalinen toteutus latteaa. **  Tipov 12.4.2016

Gods and Monsters

Poster for the movie "Gods and Monsters"

Frankensteinin ohjaajan James Whalen vanhuudenvaiheista kertova henkilökuva on sisällöllisesti ihan kiinnostava luomus Bill Condonilta. Visuaalinen puoli sen sijaan jättää toivomisen varaa. **½  Tipov 8.3.2016

Kinsey

Poster for the movie "Kinsey"

Yllättävän mielenkiintoinen henkilökuva seksitutkimuksen uranuurtajasta ja aikakauden henkisestä ilmapiiristä ylipäätään. ***½  Tipov 18.2.2013

The Fifth Estate

Poster for the movie "The Fifth Estate"

Julian Assangen vaiheista kertova trilleri toimii ihan mukavasti. Ei tätä montaa kertaa varmaan jaksa katsoa, mutta selvittää vähän (tietysti yhdestä valitusta näkökulmasta) Assangen ympärillä pyörivän kohun taustoja. ***  Tipov 14.11.2013 Perusdraamaa wikileaksin ja Julian Assangen tiestä maailman tietoisuuteen. Hieman kuivakka tekele oli tämä. **  Konda 26.4.2014