The Highwaymen

Poster for the movie ""

Bonnien ja Clyden tarinaan pureudutaan tällä kertaa jahtaajien näkökulmasta. Kaksi vanhaa ajokoiraa (Kevin Costner ja Woody Harrelson) kaivetaan naftasta pistämään loppu rikollispariskunnan rellestykselle. Tunnelma on ihan kohtuullisen onnistunut, vaikka hieman hitaasti juoni eteenpäin vyöryy. Mitään isoja elämyksiä Highwaymen ei tarjoa, mutta kertakatseluna teki tehtävänsä. **½  Tipov 8.1.2022

The Founder

Poster for the movie "The Founder"

Kiinnostavasti tehty tarina McDonaldsin burgeritarun synnystä. Michael Keaton tekee takuutyötä kaupparatsuna, joka oivaltaa Donaldin veljesten bisnesideassa piilevän kultakaivoksen. Stoori antaa samalla hyvän mahdollisuuden tarkastella kapitalismin perusideaa ja sen käytännön lainalaisuuksia. Henkilökuvauksessa ei kuitenkaan päästä kovin syvälle ja pieni pettymys oli sekin, ettei kummankaan perustajaveljeksen nimi ollut Ronald. ? ***  Tipov 21.2.2017

The Blind Side

Poster for the movie "The Blind Side"

The Blind Side oli hyvä, mutta ehkä vähän imelä, tositapahtumiin perustava leffa nuoren miehen kasvusta NFL-tason pelimieheksi. Jotenkin semmoinen tunne, että esim. Tipi ei tästä perusta, mutta omasta mielestäni tää oli ihan hyvää viihdettä. ***+  Konda 20.2.2010