Licorice Pizza

Poster for the movie ""

P.T. Andersonin uutuus on pettymys. Erittäin löyhä juoni muodostuu ongelmaksi, koska kohtaukset eivät yllä täyteen realismiin (mikä varmasti on ollut tavoitteena) ja muutamat sivuroolit lipsuvat aika pahastikin teennäisyyden puolelle. Alana Haim ja Cooper (Philip Seymourin poika) Hoffman selviävät mainiosti valkokangas-debyyteistään, mutta tarinan vetovoima jää jonkin verran vajaaksi. **½  Tipov 30.3.2022

Phantom Thread

Poster for the movie ""

Vicky Krieps ja Daniel Day-Lewis näyttelevät vahvasti Paul Thomas Andersonin hidasrytmisessä draamassa, jossa seurataan lähinnä brittiläisen vaatturin pikkutarkan luonteen kehitystä ja toisaalta kehityksen puutetta. Anderson antaa tapansa mukaan tilaa näyttelijöille ja arkisille hetkille. Suuri osa leffasta on kuitenkin pukujen sovittelua ja ruokailua, eikä se temmannut ainakaan itseäni täysillä mukaan. Tavallaan tyylikästä ohjausta, mutta pettymys sisällön … Read more

Inherent Vice

Poster for the movie ""

P. T. Andersonin elokuva herättää aina suuria odotuksia. Tällä kertaa pohjana oli vielä tunnettu Thomas Pynchonin romaani, joten kattaus oli periaatteessa valmiina. Pettymys on sitäkin suurempi kun tuloksena on puuduttava pannukakku. Andersonille tyypilliset pitkät otot kääntyvät nyt itseään vastaan. Tyhjäkäynnillä polkevat kohtaukset tuntuvat yksinkertaisesti puisevilta ja ylipitkiltä. Joaquin Phoenixin rehuinen turpavärkki jaksaa huvittaa ensimmäiset 10 … Read more

There Will Be Blood

Poster for the movie "There Will Be Blood"

There Will Be Bloodin katoin tossa jälleen kerran ja onhan se aivan fantastinen. Leffan ainoa pisteytystä laskeva asia on se musiikki, joka kyllä tuntuu häiritsevän joka katselukerralla vähemmän, mutta kuitenkin sen verran ettei voi täysiä tähtiä antaa (vielä). Monet kriitikothan teki vuoden vaihtuessa vuosikymmenen parhaiden leffojen listoja, vois jonain päivänä itekkin yrittää kasata semmoisen mutta … Read more

Punch-Drunk Love

Poster for the movie "Punch-Drunk Love"

Paul Thomas Andersonin Punch-Drunk-Love tuli taasen tsekkailtua. Kyllä pidän leffasta, jotenkin leffan erikoinen vire ja oudot hassuudet ovat mielekästä seurattavaa. Philip Seymour Hoffman vetäisee loistavan sivuroolin ja kohtaus Sandlerin kanssa on kyllä leffan paras anti. Sandler myös vetää kevyesti parhaan roolinsa (mikä ei välttämättä paljoa vaadi). Jotenkin roolihahmon kamppailu kiukkunsa kanssa on suorastaan riemukasta katseltavaa. … Read more

The Master

Poster for the movie "The Master"

Pettymys. Oli sen verran hidastempoinen, että pilkin moneen otteeseen. Musiikki oli taattua Andersonia, eli ihmeellistä pimpu-pamputusta yägh! Tyypillistä kamera-ajoa ja kuvakulmaa ohjaajalle tyypilliseen tapaan. Välillä oikein kaunista katsottavaa. Toivoisin tämän paranevan toisella katselulla lähemmäs Andersonin tasoa, tuli kuitenkin missattua osa tästä luomien lupsahtelun ja keskittymisen herpaantumisen takia. **½  Puppe 18.2.2013 han hyvä mun mielestä. Musiikki … Read more

Magnolia

Poster for the movie "Magnolia"

Lainasin Kondalta Magnolian ja olivarsinainen elämys. Kerronta oli huikean nerokkaasti toteutettu ja näytteliujäsuoritukset fantastisia. Kun nämä vielä oli osattu sovittaa loistavasti yhteen, on lopputulos aivan täydellinen. Nousee ilman muuta listalle ja korkealle… Spini 17.5.2005

Boogie Nights

Poster for the movie "Boogie Nights"

Jotenkin todella realistinen ote tässä ja hahmot myös jotenkin hienosti todellisen karheita. Mahtavia pitkiä ottoja, joissa monta kohtausta eri paikoissa. Näihin kiinnittää enemmän huomiota uusilla katselukerroilla (varsinkin kun tuntee Andersonin). Ehkä se ihan viimeinen silaus tästä puuttuu ja hieman laskee sijoitus. Musa ei vielä ollut sahaavaa tässä (onneksi) 😀 ****½  Puppe 5.4.2013