Sherlock Holmes: A Game of Shadows

Poster for the movie ""

Sherlockin jatko-osa on vielä heikompaa tavaraa kuin edeltäjänsä. Tarina on ihan täydellistä hölynpölyä. Teknisellä puolella näyttäviä ratkaisuja toki löytyy Ritchien taattuun tyyliin. Harmi kun kässäri oli näin surkeaa luokkaa. *½  Tipov 4.3.2020

Ménilmontant

Poster for the movie "Ménilmontant"

Kriitikkolegenda Pauline Kael nimesi tämän vaikuttavimmaksi näkemäkseen elokuvaksi. Noin 40 minuttinen ranskalaiselokuva on Virossa (silloinen venäjä) syntyneen Dimitri Kirsanoffin käsialaa ja se on periaatteessa indie-leffa, vaikka tuota käsitettä ei vielä tuohon aikaan ollut. Katselin tämän pariin kertaan läpi ja Kirsanoffin kuvakieli on todellakin kiinnostavaa seurattavaa. Leikkaus on myös paikoin yllättävän nopeaa ja modernin oloista. Kyseessä … Read more Ménilmontant

M

Laulajana tunnetun Anna Erikssonin indie-pohjalta tekemä elokuva on omaperäinen ja monella tapaa kiinnostava teos. Tämän tyylisiä kokeellisia leffoja ei Suomessa juuri näe. Toisaalta sisällön ainekset eivät aivan tunnu kokopitkään elokuvaan riittävän ja tunnelma jää aika pitkälti toistamaan itseään. Uskon että tämä olisi toiminut parhaiten tiiviimmin leikattuna lyhärinä. Hiomaton, mutta mielenkiintoinen leffa joka tapauksessa ja iso … Read more M

Berlin Syndrome

Poster for the movie ""

Realistisiin sävyihin pyrkivä kaappausdraama jää liian pitkäksi aikaa samalle vaihteelle, eikä mielenkiinto jaksa pysyä koko aikaa yllä. Toisaalta jonkin asteinen jännite tässä säilyy loppuun asti, joten kyllä tämän paremman puutteessa kertaalleen läpi katseli. **½  Tipov 16.2.2020

Personal Shopper

Poster for the movie ""

Oliver Assayasin leffassa Maureen (Kristen Stewart) hoitelee ostoksia kiireisen julkkisnaisen puolesta. Veljensä yllättävää kuolemaa käsittelevä, henkimaailmaan uskova ja yhteyttä yrittävä Maureen joutuukin etsimään itseään kaiken surun keskellä. Leffa on hieman epätasapainoinen ja paikoin aavistuksen tylsä. Kokonaisuus ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen nostaakseen elokuvan ylös keskinkertaisuudesta. Ihan ok leffa kuitenkin. **½  Puppe 16.2.2020

Mou gaan dou

Poster for the movie ""

Infernal Affairs kuuluu Hongkong-elokuvan merkkipaaluihin. Scorsese muunmuassa innostui niin, että teki tämän pohjalta jenkeissä oman versionsa (The Departed). Paikallisen mafian eli Triadin ja poliisin verisestä köydenvedosta kertova tarina keskittyy molempiin leireihin soluttautuneisiin vasikoihin, jotka yrittävät kilpaa selvittää toistensa henkilöllisyyttä. Vauhtia ja sykettä piisaa, sen sijaan henkilöiden kehittely jää turhan vähälle omaan makuuni. **  Tipov 5.2.2020

Invasion of the Body Snatchers

Poster for the movie "Invasion of the Body Snatchers"

Philip Kaufmanin versio Body Snatchersista ei pääse ylös telineistä. Ihmisten vartaloita kaappaavien olioiden alkuperä jää hämärän peittoon ja juoni etenee halvan kauhujännärin logiikalla. Donald Sutherland, Brooke Adams ja Jeff “Kärpänen” Goldblum rimpuilevat epätoivoisesti köykäisen kässärin pyörteissä. **  Tipov 31.1.2020

Honogurai mizu no soko kara

Poster for the movie ""

Dark Water on japanilainen kauhuleffa, jossa kuolleen pikkutytön haamu alkaa vainota uuteen asuntoon muuttavaa äitiä ja tytärtä. Fiilis ei lähde lentoon missään vaiheessa. **  Tipov 6.1.2020

Knives Out

Poster for the movie "Knives Out"

Vanhanaikaisella tyylillä toteutettuun murhamysteerileffaan on saatu kovan luokan näyttelijäkaarti, mutta se ei leffaa suinkaan pelasta. Juonikikkailusta nauttivat voivat kenties saada jotain iloa irti, vaikka kyllä tämä varmaan överiksi menee heidänkin mielestään. Daniel Craig tekee yllättävän huonon ja karikatyyrimaisen tulkinnan yksityisetsivänä. **  Tipov 3.12.2019

The Lighthouse

Poster for the movie ""

Omaperäinen taideleffa majakanvartijoista, joiden henkinen kantti on koetuksella suljetussa ympäristössä, jossa sisäiset demonit alkavat kurottaa kohti pintaa. Mustavalkoinen kuvaus toimii, samoin tarkoin harkittu äänimaailma ja Willem Dafoen ja Robert Pattinsonin näyttely. Ohjaaja Robert Eggers on loihtinut persoonallisen ja sopivan mystisen elokuvan, joka on ehdottomasti syytä nähdä uudestaan mahdollisimman pian. ***½  Tipov 28.11.2019