I Am Legend

Poster for the movie "I Am Legend"

Will Smith on tällä kertaa ihan siedettävä roolissaan, mutta hyvän potentiaalin omaava tarina jää toteutukseltaan liian persoonattomaksi viritykseksi. Richard Mathesonin tieteiskirjaan pohjaava leffa pyörittelee tuhoisan dystopian yksinäistä maailmaa ilman kunnollista punaista lankaa ja lopun juoniratkaisut ovat todella huokean oloisia. **  Tipov 30.10.2022

Torn Curtain

Poster for the movie "Torn Curtain"

Hitchcockin agenttijännäri näyttää paljon ikäistään vanhemmalta. Paul Newman esittää DDR:ään loikkaavaa professoria, jonka vaiheita kuivakka leffa seuraa. Rutiinimaista ja puisevaa meininkiä. **  Tipov 15.10.2022

Freddy’s Dead: The Final Nightmare

Poster for the movie ""

Kuudennen Elm Streetin piti nimensä mukaan jäädä Freddy Kruegerin viimeiseksi joutsenlauluksi, mutta näin ei lopulta kuitenkaan käynyt. Järkyttävän heikkotasoinen leffahan tämä on. Freddyä näyttelevä Robert Englund pääsee tässä jopa jonkin verran esiintymään ilman maskeja (takautumien kohdalla), joten miehen oikeat kasvot paljastuvat nyt myös katsojalle. Robert vetää sinänsä ihan ok, mutta tarina on surkea kyhäelmä ja … Read more

A Nightmare on Elm Street 5: The Dream Child

Poster for the movie ""

Elm Street vitonen on sarjan mielikuvituksekkain osa. Ohjaaja Stephen Hopkins ei leffapuolella juuri onnistumisia ole kerännyt, mutta tässä miehen kamerankäyttö on mukavan luovaa ja se pitää homman elossa. Juonellisesti tämäkään osa ei kauheasti vakuuta, mutta tosiaan yksittäisissä kohtauksissa on potkua. **½  Tipov 3.10.2022

A Nightmare on Elm Street 3: Dream Warriors

Poster for the movie ""

Tämän näkemisestä oli kulunut jo varmaan 30 vuotta. Freddyn makaaberi syntytarina (sairaanhoitaja jäi mielisairaiden vankien käsiin useiksi päiväiksi) oli harvoja kohtauksia jotka leffasta muistin. Patricia Arquette teki muuten tässä 19-vuotiaana hienon uransa ensimmäisen roolin. Elokuva sinällään on täysin kunnianhimotonta rutiinikauhua. **  Tipov 29.9.2022

Rebecca

Poster for the movie "Rebecca"

Juonella kikkaileva mysteerijännäri on hengetön tekele, vaikka kuvaus onkin kohtuullisesti onnistunut. Meno tuntuu niin teennäiseltä, että jännitysmomentit jäävät torsoiksi. **  Tipov 23.9.2022

Apostle

Poster for the movie ""

1900-luvun alkuun sijoittuvassa tarinassa mies etsii sisartaan eristyksissä elävän uskonnollisen kultin hoteista. Kameratyö toimii kohtuullisesti, mutta uskottavuuden tunne puuttuu ja juonen kehittely muuttuu loppua kohden koko ajan huonommaksi. Loppupuoli oli jo ihan tuskaa. *½  Tipov 21.9.2022

Without Remorse

Poster for the movie ""

Odotukset eivät olleet ennakkotietojen perusteella valtavat, mutta pettymyksen puolelle tämä jäi silti. Tom Clancyn kirjaan pohjaava tarina on kliseinen agenttijännäri, jota yhtä kliseiset toimintakohtaukset sävyttävät. Stefano Sollima ohjaa toki kohtuullisen tyylikkäästi, mutta varsinkin loppuosa on kässärin puolesta todella heikkoa kamaa. Myöskään näyttelijävalinnat eivät (Guy Pearcea lukuun ottamatta) mielestäni ihan nappiin mene. **  Tipov 31.8.2022

A Field in England

Poster for the movie ""

Ihan kiinnostava pienen profiilin kauhujännäri. 1600-luvulle sijoittuva tarina on omaperäisen oloinen ja henkilöihin on saatu sopivasti vanhanaikaista vivahdusta mukaan. Tarina jäi ensi katselulla viitteellisen oloiseksi, mutta tunnelmaa löytyy ja Laurie Rosen mustavalkokuvaus on tyylikästä kamaa. ***  Tipov 30.8.2022

Titane

Poster for the movie "Titane"

Cannesin voittaja Titane on pieni pettymys. Omaperäisyyttä toki löytyy, mutta niin hyvässä kuin pahassakin. Rankkaa tyyliä tarjoileva tarina kertoo naisesta, joka kokee traumaattisen historiansa takia voimakasta kehollista yhteyttä autoihin ja kokee sen seurauksena tietynlaisen muodonmuutoksen. Leffa ei turhia selittele, mutta ehkä juuri sen vuoksi se jää hieman ontoksi. **½  Tipov 29.8.2022