Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
Nuorelta naisohjaajalta (Ana Lily Amirpour) kehuttu esikoinen, joka on melkoinen sekoitus eri genrejä ja tyylilajeja. Huora ja vampyyri vaeltelevat kaduilla, joilla kuhisee rikollisia ja huumekauppiaita. Tyylittelevät taideotokset on sovitettu yhteen väkivaltakohtausten kanssa, mikä on tavallaan piristävää, mutta toisaalta tästä jää hieman hajanainen vaikutelma. Kiinnostava tapaus yhtä kaikki.
**½ Tipov 30.11.2015
Toinen hyvin mielenkiintoinen tapaus vampyyrileffojen rintamalla Only Lovers Left Aliven lisäksi. Vähän samat fiilikset monelta osin, että välillä ote hukkuu ja välillä mielenkiinto on mitä suurimmillaan. Täytyy tämäkin katsastaa joskus vielä uusiksi. ***
Puolikkaan nosto toisen katselun myötä. Amirpour keskittyy enemmän tunnelmaan kuin juoneen, joka jää hieman hapuilevaksi. Toisaalta tunnelma on paikoin vahva ja mustavalkokuvauksessa on tyyliä. Ohjaajan persoonallista näkemystä täytyy myös arvostaa, vaikka mielenkiinto välillä hieman karkailee. 3