3 thoughts on “Der Untergang”

  1. Puhdasta nautintoa! Mikä ainutlaatuinen rooli Bruno Ganzilta. Tuosta on vaikea pistää paremmaksi. Muutkin näyttelijät ovat toki loistavia. Kaiken perustana on tietysti aivan huikea käsikirjoitus, joka tavoittaa käsinkosketeltavalla tavalla romahduksen tunnun, inhimillisen epätoivon ja särkyneiden unelmien musertavan painon. Katsoja saattaa kokea sympatiaa (siis tietyltä näkökannalta) jopa Hitleriä ja hänen lähipiiriään kohtaan, mikä on hyvin yllätttävä ja kysymyksiä herättävä tuntemus. Sisällöllisesti tämän elokuvan suurin ansio onkin siinä, että se ei tyydy leimamaan natseja hirviöiksi, jotka eivät ihmisiä olleetkaan. Se näyttää, että sokean ideologian johdattamina kuka tahansa rationaalinen olento voi muuttua äärimmäisen vaaralliseksi ympäristölleen. 5

  2. Tää on kyllä käsittämätön elokuva. Jokaisen ihmisen pitäisi nähdä tämä ainakin kerran elämässään. Tietyt tahot ovat arvostelleet Hirschbiegelin lähestymistapaa siitä, että hänen elokuvansa näyttää natsit inhimillisessä valossa. Itse näen juuri tuon seikan erittäin suurena ansiona. Natsien leimaaminen “hirviöiksi” on vaarallista tosiasioiden kieltämistä. Tämä tarina kertoo mihin järjettömyyksiin sokea idealismi, kritiikkiin kykenemätön laumahenki ja fanaattisuus voivat johtaa periaatteessa ihan normaalin yksilön, tai jopa kokonaisen kansakunnan. Aihe on valitettavan ajankohtainen edelleen ja on ollut sitä kautta ihmissuvun historian.

    Käsikirjoitus on kerta kaikkiaan fantastinen ja näyttelijät järjestään loistavia. Kohtausten intensiteetti on monin paikoin täysin poikkeuksellinen ja pysäyttävä. Suljettu bunkkeri on paitsi klaustrofobisia viboja nostattava ulkoinen elementti, myös erinomainen metafora sille henkiselle tilalle, jonka varassa natsit rakensivat häiriintyneitä pilvilinnojaan. Pettymyksen, petoksen ja täydellisen romahduksen tunnelmat henkilöityvät Hitlerin hahmossa puistattavalla tavalla. Kohtaaminen Speerin kanssa on oma suosikkini monien hyvien ehdokkaiden joukosta. Se on ulkoisesti melko hillitty, mutta lataus on sitäkin massiivisempi. Ganzin kohdalla tulee Kummisedästä tuttu Brando-ilmiö, eli aina kun mies ilmestyy kuviin, niin tulee fiilis että nyt tulee jotain suurta… ja niin tuleekin. Kymppisakin elokuva. 5

  3. Näin nyt ensimmäistä kertaa leffateattereissa aikaan kiertäneen 155 minuuttisen version. Täytyy todeta, että levyllä ilmestynyt 178 minuuttinen versio on mielestäni parempi. Tarina kulkee siinä sulavammin ja loogisemmin. Muutama tärkeä syventävä kohtaus jää lyhyemmästä versiosta puuttumaan. Mielenkiintoista sikäli, että termi Extended cut, millä nimellä pidempi versio kulkee, tarkoittaa yleensä vain ylimääräisen materiaalin lisäyksiä, ei niinkään ohjauksellisen näkemyksen (Directors`s cut) perusteella tehtyjä muutoksia. Tällä kertaa kuitenkin Extended cut on se paras versio elokuvasta.

Leave a Comment