La passion de Jeanne d’Arc

La passion de Jeanne d’Arc

Director
Carl Th. Dreyer
Runtime
1 h 54 min
Release Date
21 April 1928
Languages
French
Country
 France
Genres
Drama, History

Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu

Todella dramaattinen nainen, välillä se on hienoa, välillä puuduttavaa. Yksi sivurooli myös ilmehtii hienosti ja tuo mieleen hieman George C. Scottin Dr. Strangelovessa. Ei kuitenkaan ainakaan näin ekalla kerralla hirveämmin säväyttänyt ja kuivuus vei enemmät nautinnot. Kolmesti uinahdin tätä katsellessa 😀
**  Puppe 5.1.2013

Listasijoitus nousee entisestään. Leffan synnyttämä tunnelataus on jotain poikkeuksellista.
*****  Tipov 20.8.2013

1 thought on “La passion de Jeanne d’Arc”

  1. Elokuvahistorian ensimmäisiä ja edelleen merkittävimpiä teoksia. Jeanne D`Arc oli Ranskan jäniksenkäpälä ja maagisten näkyjen näkijä, joka nuori elämä päättyi polttoroviolle englantilaisten vankina 1400-luvulla. Carl Theodor Dreyer rakensi elokuvansa oikeudenkäyntipöytäkirjojen pohjalle, joihin kuulustelijoiden kysymykset ja Jeannen vastaukset ovat tallentuneet. Tämä tuo upeaa historian tuntua kerrontaan ja valottaa hienosti ajan moraalisia ja uskonnollisia käsityksiä sekä myös Jeannen maalaistyttömäistä persoonaa.
    Dreyerin elokuvassa ei ole yhtään laajaa yleiskuvaa ja pääosa otoista on tiukkoja kasvokuvia, mikä luo leffaan valtavan intensiteetin, tietenkin onnistuneen käsikirjoituksen avulla. Tällainen kuvaustyyli oli tuohon aikaan, ja pitkään sen jälkeenkin, täysin poikkeuksellista. Maria Falconetti onnistuu pääosassa huikealla tavalla ja hänen suorituksensa riutunutta realismia on täydestä syystä ylistetty maasta taivaaseen.
    Musiikilla on valtava merkitys tälle mykkäelokuvalle, jonka valmistumisaikaan leffoille ei tehty musiikkiraitaa erikseen (koska leffateatterit soittivat näytöksissä aina omaa musiikkiaan). Elokuvan arvosta ja inspiroivasta voimasta kertonee jotain se, että vuodesta -88 alkaen leffalle on sävelletty ainakin 26 eri musiikkiraitaa, joista olen toistaiseksi nähnyt/kuullut kolme. Richard Einhornin Voices of Light on paras versio. Se toimii loistavalla tavalla ja tuo oman lisänsä elokuvan maagiseen tunnelmaan, mutta myös Mie Yanashitan pianoversio on pääosin onnistunut, vaikka onkin paikoin liian aggressiivinen.
    Katsoin nyt viimeksi alkuperäisellä 20 framea/sekunnissa kuvatulla nopeudella tehdyn version (normi on 24 f/sekunti) ja se oli upea elämys. Ei eroa tietenkään pelkällä silmällä olisi huomannut, mutta kuvien hitaampi liukuma sopii erinomaisesti tämän tyyppiseen vahvan tunnelatauksen varaan rakennettuun leffaan. Tämä on yksi vaikuttavimpia elokuvia mitä olen koskaan nähnyt. Erityisesti aikakauteen suhteutettuna uskomaton saavutus. 5

Leave a Comment