Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Tositarina eksyneestä intialaispojasta ja tämän erikoisesta elämänkohtalosta ja kaipuusta perheensä luo oli vahva elämys. Saa nähdä kuinka toimii toisella katselulla, mutta harvoin on leffateatterissa ollut näin tippa linssissä.
***½ Tipov 9.3.2017
Alkupuoli on vahva ja tarina toimii, mutta loppupuolella kässäri ei enää mielestäni toimi oikealla tavalla, vaan sortuu liialliseen tunnekosiskeluun ja vesittää katselunautintoa.
** 1/2
Aikalailla samaa mieltä Pupen kanssa, tosin aivan yhtä paljoa lopun kosiskelu ei haittannut, joten lohkaisen hieman paremmat tähtöset.
***
Hieman pelkäsin, että toisella katselulla en enää pääse fiilikseen, mutta toisin kävi. Mielestäni ohjaaja Garth Davisilla on erinomainen kuvallinen taju ja myös kerronnan rytmi toimii hienosti. Alkupuolen kuvaus ihmismassoihin hukkuvan intian raadollisesta katuelämästä on toteutettu uskottavasti ja näyttelijät hoitavat myös leiviskänsä hyvin. Sanoisin kuitenkin, että nimenomaan onnistunut kuvakieli on se avain, jonka varassa tämä leffa toimii. 4