Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Aronofsky on saanut työhönsä selviä vaikutteita Bunuelin Porvariston hillitty charmi -elokuvasta. Epäkorrekti käytös, outous ja sosiaalisten tilanteiden hämmentävyys saavat epämiellyttävää kuorutusta raskaasta symboliikasta. Henkilöhahmoihin ei pääse juurikan kiinni, koska koko ajan keskitytään pelkästään Jennifer Lawrencen esittämän hahmon pöyristykseen. Ei auennut kyllä lainkaan meikäläiselle. Kouhottavat, tekotaiteellisen oloiset kohtaukset jättivät täysin kylmäksi.
*½ Tipov 1.10.2017
Ai ai, alkaa siis pahasti näyttämään siltä, että Aronofskyn ura on kääntynyt jyrkkään syöksykierteeseen.
Korvia vihlova kokemus. Viiltäviä kovia yhtäkkisiä ääniä ja valtavaa huutoa ja kirkunaa. Kässärin kantava ajatus mahdollistaisi varmasti mainion elokuvan, mutta tuntuu että Aronofsky on vetänyt välillä liian isolla vaihteella ja alleviivaa asioita tarkoituksettoman paljon. Näyttelijät onnistuvat hyvin, mutta tarinaa ei kuljeteta tarpeeksi joutuisasti eteenpäin ja se saa katsojan tylsistymään ja turhautumaan.
Erikoisuutena elokuvassa ei ole lainkaan musiikkia. Itseäni tämä ainakin häiritsi ja olisin kaivannut sitä tunnelmaa luomaan riipovien ääniefektien sijaan. Googlasin asiaa ja selvisi, että leffaan palkattiin hieno islantilainen säveltäjä Jóhann Jóhannsson (Sicario, Arrival) ja hän tekikin scoren tähän, mutta yhdessä Aronofskyn kanssa päättivät poistaa sen nojautua pelkkiin tehosteääniin.
** 1/2
Ite en edes huomannut ettei musiikkia käytetä ollenkaan. 🙂 Äänimaailman epäonnistuneisuus sen sijaan jäi kyllä mieleen. Aronofskyn ura näyttää omissa kirjoissa joutuneen pahaan syöksykierteeseen, mutta pientä toivon häivää suo se, että Noah ja Mother ovat sentään täysin erilaisia elokuvia lähtökohdiltaan ja kerrontatyyliltään, joten ehkä seuraava kokeilu tuo taas positiivisen tuloksen. 🙂