Poster for the movie "Mulholland Drive"

Mulholland Drive

Director
David Lynch
Runtime
2 h 27 min
Release Date
16 May 2001
Languages
Spanish, English
Country
 France United States of America
Genres
Drama, Mystery, Thriller

Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu

Tuli sitten runnottua Mulholland Drive läpi. Nyt joudun taas nostamaan Hispanjankielisen kysymyksen, que? Ei kyllä ensimmäisellä katselukerralla kaikki oikein avautunu. Kukas se tajus sen heti ekalla kerralla…
Orno 2.4.2005

Masahan tajus Mulhollandin ekalla kerralla (ja Lahna). Ei, ei, siinä leffassa on juuri se hohto, että sitä ei pysty tajuamaan vaan se häiritsee mieltä jatkuvasti. MD on kuin kirja. Siihen on monta ratkaisua. Leffasta on jätetty selittelyt pois. Se täytyy kokea, se täytyy elää. Uudelleen ja uudelleen.
Puppe 3.4.2005

2 thoughts on “Mulholland Drive”

  1. David Lynchin mestariteos on täydellisen uniikki tapaus. Juonellinen rakenne on niin poikkeavan monisyinen, että sen selittäminen lienee mahdotonta. Kohtuullisen varmasti uskaltanee kuitenkin sanoa, että uni on yksi avainsanoista elokuvan tulkinnassa. Onko koko tarina unta? Ja jos on, niin kenen unta (vaihtuuko unennäkijä välillä)? Vai herääkö päähenkilö siinä vaiheessa, kun “cowboy” näin sanoo ja kerronnan sävy muuttuu melko lailla inhorealistisempaan suuntaan?

    Unessa asioiden logiikka toimii eri tavalla kuin valvetilassa. Henkilöt ja paikat saattavat sekoittua toisiinsa ja aika kulkee omaan tahtiinsa. Juuri tällainen labyrintti on Mulholland Driven loihtima maailma. En missään nimessä usko täysin ymmärtäväni tätä uskomattoman vaikutavaa elokuvaa, mutta katsoessani sitä tempaudun täysin sen vietäväksi ja kaikki tapahtumat tuntuvat leffan omassa kontekstissa “ymmärrettäviltä”. Eli ymmärrän alitajuisesti, mutta en ymmärrä tietoisesti. 🙂 Mielestäni tarina ei kaikesta huolimatta tunnu sekavalta, mikä on hyvin outoa ja on osoitus Lynchin huimasta taidosta ohjaajana. Mulholland Drive saa aikaa valtavan tunnelatauksen, joka tiivistyy itkijänaisen Rebeka del Rion huimassa vedossa Club Silenciolla. Yksi kaikkien aikojen parhaita ja vaikeimmin määriteltäviä elokuvia. 5

    Reply
  2. Lynchin ohjaus on timanttista, Badalamentin musiikki täydentää hämäräperäistä tunnelmaa ja näyttelijät onnistuvat todella hyvin. Lynch saa myös pienistä sivuosarooleista valtavasti irti. Patrick Fischler unen selittäjänä kahvilassa ja Badalamenti itse maistelemassa espressoa jäävät elävästi mieleen.

    Toisiinsa liittyvät elementit, henkilöiden suhteet (ja itse henkilötkin) sekoittuvat mieltä kutkuttavalla tavalla kiintoisaksi mysteeriksi, joka välillä tuntuu avautuvan ja välillä sulkeutuvan.

    Tähän ei kyllästy lainkaan, vaikka on tullut katseltua tämä about 15 kertaa, mutta aina tästä löytyy mielenkiintoisia uusia juttuja.

    *****

    Reply

Leave a Comment