2 thoughts on “Rocky”

  1. En tiedä yhtään kuinka monesti Rocky on tullut katsottua vuosien saatossa, mutta kyllästymisestä ei ole tietoakaan. En mitenkään erityisesti ihannoi amerikkalaista unelmaa, mutta kyllä tämä juoni yksinkertaisuudessaan on rakennettu hyvin sen pohjalle. Ja vaikka tarinan tuntee ulkoa, niin leffan viihdyttävyys säilyy kun muutkin palaset on kohdallaan. Ennenkaikkea tämä leffa on täynnä mahtavia hahmoja. Sivuosien näyttelijät saavat hahmonsa nousemaan lähes legendaarisen päähahmon rinnalle, varsinkin Burgess Meredith Mickeynä on aivan legendaarinen. Ja sen lisäksi että hahmot ja roolisuoritukset ovat hyviä, toimivat myös henkilökemiat yksiin. Rocky ja Adrian on kyllä valkokankaan sympaattisin pari! Musiikkia ei voi jättää mainitsematta myöskään, se ansaitsee oman tähtensä.

    Pieni miinus valaistuksesta, joka joissain kohtauksissa on jotenkin amatöörimäistä. Sisätiloissa kuvattujen kohtausten vaiva.

    4,5

  2. Tämä on tullut myös meikäläisen toimesta katsottua lukemattomia kertoja. Stallonen kässäri on loistava. Yleensä nyrkkeilyleffoissa keskitytään liikaa matseihin ja action-puoleen, mutta tässä keskiö on nimenomaan arkitodellisuudessa ja mielenkiintoisissa henkilöhahmoissa, jotka todellakin ovat upeasti näyteltyjä. Meredithin lisäksi nostan esiin oman suosikkini eli Burt Youngin Paulien. Syltyn ja Talia Shiren kemia toimii huikealla tavalla (Edelle ei tässä suhteessa mene juuri muita kuin Harrison Ford ja Kelly McGillis Todistajassa). Selkeä heikkous on lopun matsi, jonka pitäisi huipentaa fiilis. Nuhruinen ja vanhentunut kuvaustekniikka pistää kuitenkin pahasti silmään juuri ratkaisevilla hetkillä ja pitää hienon elokuvan niukasti 100 listani ulkopuolella. 4.5

Leave a Comment