Poster for the movie ""

Saul fia

Director
László Nemes
Runtime
1 h 47 min
Release Date
11 June 2015
Languages
German, Hungarian,
Country
 Hungary
Genres
War, Drama, Thriller

Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu

Vieraskielisen Oscarin napannut Son of Saul on tehty hyvin poikkeuksellisella tavalla. Yleiskuvaa ei käytetä käytännössä lainkaan. Kamera pysyttelee koko ajan keskitysleirillä työskentelevän päähenkilön kasvoissa tai tämän lähituntumassa. Tästä tulee aika mielenkiintoinen fiilis ja näkökulma tapahtumiin. Ajan myötä tämä tekniikka kääntyy kuitenkin itseään vastaan ja ainakin itseäni homma alkoi puuduttaa.
**  Tipov 8.3.2016

2 thoughts on “Saul fia

  1. Tosiaan tunnelma on tehty rajauksella ja kuvakulmilla hyvin tiiviiksi ja ahdistavaksi. Tämä on sinänsä ymmärrettävää ja sopii teemoihin, mutta katsoja kokee väistämättä olonsa väärällä tavalla ahdistavaksi ja tahtoisi hengittää välillä. Vahvaa draamaa ja mielenkiintoisia tapahtumia, mutta kokonaisuus kärsii hengittämättömyydestä.

    ** 1/2

  2. Toisen katselun myötä jäi hieman parempi fiilis. Ohjaaja Nemes on valinnut tyylinsä ja sillä on tietty oikeutuksensa, mutta uskon että siirtämällä kerrontaa hieman laajempaan näkökulmaan välillä, olisi lopputulos voinut olla vaikuttavampikin. 2½

Leave a Comment