Star Wars: The Force Awakens

Director
J.J. Abrams
Runtime
2 h 16 min
Release Date
18 December 2015
Languages
English
Country
 United States of America
Genres
Action, Adventure, Science Fiction, Fantasy

Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu

Uusin Star Wars tuli käytyä tsiikaamassa. Sanoisin jopa että yllätti positiivisesti. Leffa tavoitti alkuperäisen trilogian hengen paljon paremmin kuin 2000-luvun alussa tehdyt episodit I, II ja III.

Vanha osa onnistumisesta rakentui hienoon visuaaliseen ulkoasuun ja huikeaan kameratyöhön. Myös vanhat Star Wars tähdet, erityisesti Harrison Ford kannattelevat leffaan paljon. Uusi sukupolvi ajetaan kuitenkin sisään korvaamaan kohta jo ikäloppuja vanhoja sankareita. Heistä ylivoimaisesti parhaiten onnistuu mielestäni brittinäyttelijä Daisy Ridley, joka on leffan kuvausten aikaan muuten suunnilleen saman ikäinen kuin mitä Carrie Fisher oli aikoinaan kun esitti prinsessa Leiaa ensimmäisen kerran vuonna 1977.

Mielestäni varsin onnistunut paketti siis kaiken kaikkiaan. Juonellisesti olisin toki taas kaivannut hieman lisää monimutkaisuutta ja yllätyksiä, mutta sen taitaa olla liikaa toivottu tämän kaltaisilta teoksilta.
*½  Spini 23.12.2015

9 thoughts on “Star Wars: The Force Awakens”

  1. Spini, onkohan sulla tulle näppäilyvirhe noiden tähtien suhteen? Arvostelun perusteella ainakin luulis et oisit antanut enemmänkin kun puoltoista staraa…

    Reply
  2. Ei kyllä vakuuttanut meikäläistä millään tavalla. Mun mielestä tää on lähinnä lapsille suunnattua seikkailufantasiaa, jonka mahtipontiset puitteet vain korostavat sisällön tyhjyyttä. Han Solon kohtaaminen poikansa kanssa oli oikeastaan ainoa kiinnostava kohtaus koko leffassa. Muutamia hienoja lentely- ja taistelukohtauksia toki mukaan mahtui. 2

    Reply
  3. Ei lähde ei. Monet sanoo että tämä olis parempi kuin kolme edellistä osaa mutta itse en välttämättä ole samaa mieltä. Vähän eri tuulahdusta tässä on noihin kolmeen edelliseen verrattuna mutta se ei riitä.

    **

    Reply
  4. Uusi ja kehuttu Star Wars oli kyllä pienoinen pettymys. Eniten harmitti miten surutta J.J. Abrams oli kierrättänyt alkuperäisen tähtien sodan tapahtumia. Olisi voinut toivoa vähän jotain erilaista, nyt kun Lucas potkittiin pois pomon pallilta. Voi tosin olla, ettei Abramsilla ole ollut kuitenkaan valtavasti päätös valtaa, vaan Disney on sanellut tarkkaan homman rajat. Ja miksikäs ei, kun kattoo paljon leffa on suoltanut rahaa teattereissa. Lucasin edellisiin verrattuna tässä on onneksi palattu alkuperäisen trilogian tapaan käyttämään pienoismalleja ja todellisia lokaatioita cgi:n sijaan, siitä plussaa ehdottomasti. Ja kyllähän se täytyy myöntää, että vanhan fanin sydän sykähteli kun alkuperäisen trilogian sankarit asteli taas areenalle. Mutta silti kyllä tästä vähän karvas maku jäi suuhun.
    **½

    Reply
  5. Uskon siihen, että J. J. Abrams on ollut tiukassa lia’assa. Näyttelijöiden mies oli jännittänyt teltassaan ennen kohtauksia ja tullut ulos vain pakon edessä ja lukenut paperista megafoniin ohjeistuksen kohtaukseen. Tämähän ylittää jo melkein Parikan korkeuksissa patsastelun Talvisota-kuvauksissa.

    Reply
  6. En päässyt ihan fiilikseen tässä Star Warsissa… Uudet hahmot ei olleet oikein minun mieleen. Toki sukupolven on vaihduttava jo, mutta roolituksen olisi voinut tehdä toisin. Juoni oli ihan OK, mutta ei tehnyt erityistä vaikutusta sekään. Minun mielestä tämän saagan olisi pitänyt loppua tyylikkääseen Return of the Jedin päätökseen. Mutta visuaalinen puoli on upeaa, ja musiikit uppoaa ihan kympillä.

    3

    Reply

Leave a Comment