Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Apinoiden planeetan uudelleen lämmittelyn kolmososa on ihan onnistunut toimintaseikkailu. Parasta elokuvassa on ehdottomasti tekninen puoli ja varsinkin cgi-apinat ovat todella luonnollisen ja uskottavan näköisiä. Tarinakin toimii suurelta osin, joskin pari tyhmää kohtausta oli eksynyt joukkoon. Pieni tiivistäminenkään ei olisi ollut pahitteeksi. Ihmisnäyttelijät olivat aika harvassa, mutta Woody Harrelson pahiksena onnistui ihan kohtuulliseti.
*** Konda 25.7.2017
Vihdoin alkaa olla tekniikka semmoisella tasolla, että ei hämää ollenkaan katsoa näitä tietokoneella tuotettuja hahmoja. Ainakaan karvan peittämiä otuksia. Taitaa kuitenkin olla vielä jonkinmoinen askel siihen että ihmishahmot saadaan yhtä uskottaviksi. Mutta tosiaan, apinoiden ilmeikkyys on kyllä saatu hiottua viimeisen päälle tässä leffassa.
Muutenkin homma toimi OK, ja filmiä oli onneksi älytty leikata juuri niissä kohdissa kun jotkin juonenkohdat alkoivat tuntua liian pitkille.
Ps. Ettei vaan Kondalla ollut kyynel silmäpielessä kun kukkaa aseteltiin kuolevan apinan korvan taa… ? 😉 Vai näinkö kuitenkin väärin teatterin hämärässä.
3
En tiedä oliko se surun vai vihan kyynel vai mikä, mutta se kohtaus oli kyllä yksi niistä tyhmistä, johon omassa arvostelussani viittasin.
Kevyenä viihteenä tämän katseli läpi, vaikka juoni jää lopulta melko simppeliksi. Näissä Apinoiden planeetoissa itseäni hieman ärsyttää se, että apinoista on tehty henkisiltä toiminnoiltaan puhtaasti ihmisten kaltaisia. Vähän enemmän mielikuvitusta olisi voinut laittaa peliin tuolta osin. Teknisesti tämä oli toteutettu ihan riittävän hyvin. 2½