Red Dragon

Poster for the movie "Red Dragon"

Uhrilampaiden esiosa kertoo saman tarinan kuin Michael Mannin Manhunter eli murhaajaa tässä jälleen kerran jahdataan. Red Dragonin ongelmat alkavat jo siitä, että 10 vuotta Uhrilampaiden jälkeen ikääntynyt Anthony Hopkins näyttelee muka “nuorempaa” versiota itsestään. Tämä ei vain mene läpi ja paljon pieniä fiboja on tarinassa muutenkin. Perusjännärinä tämän katsoo läpi, mutta edes Hopkinsin suorituksessa ei … Read more

King Lear

Poster for the movie ""

Anthony Hopkins tulkitsee hienosti vallan turmelemaa hallitsijaa, jonka sikailu ja öykkäröinti saa lopulta omat sukulaisetkin nousemaan vastarintaan. Shakespearen kuuluisaan näytelmään pohjaava teksti on säilyttänyt runollisuutensa, mutta kuten yleensä, ei taivu kovin luontevasti leffailmaisuun. Tarinan ja lavasteiden tuominen lähemmäs nykypäivää on kohtuullisen toimiva ratkaisu, mutta kokonaisuus jää lopulta turhan hapuilevaksi. **½  Tipov 23.8.2021

The Proposition

Poster for the movie "The Proposition"

Nick Caven kynästi lähti tämä Australian historiaan sijoittuva länkkärihenkeä tavoitteleva stoori. Tunnelma jää valjuksi ja tarina väkinäiseksi. Tunnettuja näyttelijöitä on paljon Guy Pearcen johdolla, mutta siitä ei juuri apua ole. John Hurt tekee sivuroolissaan ehkä uransa heikoimman työn. Yleensä mies on loistava. **  Tipov 4.5.2019

On Chesil Beach

Poster for the movie ""

Tarina nuoren pariskunnan romanssista 1960-luvun Englannissa. Jäykkä meininki on välillä hauskaa, mutta välillä meininki yltyy niin epämukavaksi, että katsojakin kiemurtelee penkissä toivoen leffan menevän jo eteenpäin. Hieman epätasainen leffa onnistuu välillä viehättämään ja Saoirse Ronan tekee pääroolissa hyvää työtä. ***  Puppe 10.11.2018

The Boxer

Poster for the movie "The Boxer"

Sheridanin ja Day-Lewisin toinen I.R.A -aiheinen elokuva toimii myös melko hyvin. Pitkän kakun jälkeen siviilin palaavan Day-Lewisin taistelu menneisyyttään ja arjen realiteetteja vastaan antaa hyvän pohjan tarinalle, joka ei kuitenkaan visuaalisesti ole mitään erikoista luokkaa. ***  Tipov 26.1.2018

Everest

Poster for the movie "Everest"

Tositapahtumiin perustava leffa vuonna 1996 Mt. Everestin huipulle pyrkineistä kiipeilijöistä, joiden nousu päättyy monen osalta lopulta traagisesti. Ihan hyvin näytelty, perusviihdyttävä pätkä, joka jää aihealueellaan selväksi kakkoseksi vertailussa legendaariseen dokumenttiin Touching the Void. Muutamassa kohdassa erikoistehosteet olivat yllättävänkin heikot tämän budjettitason leffaksi. **½  Konda 2.7.2017

Gosford Park

Poster for the movie ""

Altmanin salonkidraama alkaa muuttua kiinnostavaksi noin tunnin jälkeen. Se on kuitenkin myöhäistä, koska eka tunti on todella tuskaista yläluokan elämän tapakulttuurin kuvausta ilman mitään sisällöllistä kiinnekohtaa. **  Tipov 4.5.2016

Hilary and Jackie

Poster for the movie ""

Emily Watson tulkitsee hienosti erikoista viulistinaista, jolla on läheinen suhde sisareensa. Tositapahtumiin perustuva stoori sisältää kiinnostavia aineksia, mutta on ohjaukseltaan melko lattea. **½  Tipov 29.4.2016

Angela’s Ashes

Poster for the movie ""

Köyhän perheen vaikeaa arkea seuraileva draama jää kuivakaksi ja mitäänsanomattomaksi välipalaksi Alan Parkerin kunnioitettavalla ohjaajan uralla. **  Tipov 3.2.2016