Soul Kitchen

Poster for the movie ""

Fatih Akinin leffassa saksalaiseen pubiruokalaan palkataan uusi kokki piristämään myyntiä. Kreikkalaista kiihkeyttä tihkuva kokki ei kuitenkaan purematta niele rahvaan asiakaskuntansa palautetta. Ravintolan omistajan vankilassa yöt oleileva velipoika maustaa myös keitosta pienten suhdekiemuroiden ohella. Ihan kelpo elokuva on viihdyttävää seurattavaa. **½  Puppe 26.11.2019

The Girl King

Poster for the movie "The Girl King"

Mika Kaurismäki yllättää positiivisesti. Tätä ei missään nimessä arvaisi Mikan ohjaamaksi, niin erilaisella tyylillä (miehen muihin töihin nähden siis) hommaa viedään eteenpäin. Ruotsin kuningatar Kristiina oli tiedonhaluinen ja lesbouteen taipuvainen hallitsija, jonka elämän dramaattisia käänteitä elokuva seuraa. Mielenkiinto pysyy koko ajan kiitettävästi yllä ja pienistä teknisistä puutteista huolimatta myös ajankuva on riittävän onnistunut. Filosofi Rene … Read more