Teorema

Poster for the movie "Teorema"

Pasolinin arvostetuimpiin töihin lukeutuva Teorema ei avautunut meikäläiselle. Koko perheen viettelevä rakastaja käy kiinni kaikkeen mikä liikkuu ja tämän aiheen ympärillä pysytään uskollisesti. Tylsä, kamerankäytöltään mitätön pätkä. *½  Tipov 5.1.2017

Young Guns

Poster for the movie ""

Christopher Cainin tulkinta Billy the Kidin vaiheista on puhdasta viihdettä ja pyssynpauketta, mutta sellaisena se toimii mukavasti. Dean Semlerin tyylikäs kuvaus tuo vielä oman lisänsä tähän. Emilio Estevez vetää pääroolin juuri siten kuin tällainen puolihumoristinen tulkinta edellyttääkin. ***  Tipov 14.11.2016

Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children

Poster for the movie ""

Tim Burtonin seikkailufantasia on tavallaan kekseliäs ja mielikuvituksekas, mutta itsellä oli se ongelma, että en jaksanut välittää mitä ruudulla tapahtui. Kohtaukset vain rullasivat eteenpäin herättämättä juurikaan mielenkiintoa. **  Tipov 23.10.2016

Big Eyes

Poster for the movie "Big Eyes"

Bioleffa taiteilija Margaret Keanesta ja hänen aviomiehestään Walterista, joka tekeytyi Margaretin taulujen maalaajaksi, oli yllättävän yllätyksetön, joskin ihan mukavasti etenevä, perusteos Tim Burtonilta. Itseasiassa ainoastaan lopun oikeussalikohtaus ihme heilumisineen näytti Burtonimaiselle ja kun sitä vertas muun leffan tyylin tuntui se vähän irralliselle. Olikin aika yllätys lukea leffan jälkeen, että Walterilta oli tosiaan lähtenyt homma lapasesta … Read more

Alien Nation

Poster for the movie ""

Jälleen yksi lapsuuden suosikkileffoista. Vaikee nyt aikuisiällä ymmärtää mitä tässä oikein aikoinaan näki, varmaan tän scifi-juoni sekä alienit innosti. Alienit, jotka on muuten muutama päässä olevaa maksaläikkää huolimatta kyllä täysin ihmisen näköisiä eli aika halvaks on tullu maskeeraus. Tän juoni kyllä tavallaan koskettaa nykypäivää, leffassa nimittäin aluksellinen muukalaisia haaksirikkoutuu maapallolle ja haluaa elämään ihmisten sekaan. … Read more

Wall Street

Poster for the movie "Wall Street"

Tää ykkösosa toimii kyllä hyvin ja lienee parhaita meklarielämää käsitteleviä elokuvia. Charlie ei kyllä koskaan pysty isänsä kaltaisiin suorituksiin, roolinsa lienee elokuvan heikoimpia osuuksia, ehkä hieman parempaankin olisi ollut ainesta, mutta erinomainen pätkä. ***½  Puppe 7.2.2011

Valkyrie

Poster for the movie "Valkyrie"

Viime vuosien positiivisimpia yllätyspaukkuja. Erittäin tiivistunnelmainen trilleri alusta loppuun saakka. Perustuu tositarinaan jossa natsien omat upseerit yrittävät salamurhata Hitlerin. Jännitysmomentti pysyy hienosti yllä kohtauksesta toiseen ilman että siinä on mitään teennäisen tai pakotetun oloista. Pienenä miinuksena on englannin kieli. Saksa olis tuonut vielä lisää autenttisuuden tuntua. ****  Tipov 27.5.2011

Superman

Poster for the movie "Superman"

Alkuperäinen teräsmies-leffa oli juuri niin vaisu kun muistinkin. *½  Konda 6.7.2013