Ad Astra

Poster for the movie ""

Brad Pittin tähdittämässä avaruusseikkailussa on yritystä jopa vähän Apocalypse Nowin hengessä. James Grayn ohjaus jää kuitenkin pinnalliseksi, enkä päässyt fiilikseen missään vaiheessa. Kässärin asetelma tuntui myös alusta pitäen tekemällä tehdyn oloiselta. **  Tipov 11.6.2020

The Lost City of Z

Poster for the movie ""

The Lost City of Z kertoo kadonneen kaupungin etsinnästä 1900-luvun alussa, paikkana etelä-Amerikka. Tämä tutkimusmatkailuseikkailu olisi saanut sijoittua vielä enemmän itse Amatsonille, vaikka ymmärrän kyllä miksi sateisen saaren taustatapahtumillekin piti varata oma aikansa, kuitenkin todelliset tapahtumat tarinan takana. Viidakkoon sijoittuva tutkimusmatkailu jäänee itseltä omakohtaisesti kokematta, joten ehkä juuri siksi olisin katsellut erityisesti rämeikössä rämpimistä pidempäänkin. … Read more