Le capitaine Fracasse

Poster for the movie ""

Vaeltavan teatteriseurueen ympärille rakentuva rakkaustarina on vanhanaikainen, huonosti näytelty ja melodramaattisesti kerrottu elokuva. Ohjaaja Abel Gance ei näytä tässä mitään merkkiä Napoleonissa osoittamistaan taidoista. *½  Tipov 7.1.2023

Junk Head

Poster for the movie "Junk Head"

Aikuisten animaatio Junk Head on pitkälti yhden miehen show. Japanilainen Takehide Hori taiteili stop motion -tekniikalla tämän dystooppisen vision, jossa hirviöt ja cyborgit temmeltävät. Horin nimi esiintyy lopputeksteissä ainakin 20 kertaa. Alienista vaikutteita ottanut leffa on omaperäisen ilmeensä vuoksi suhteellisen kiinnostava tapaus, mutta tarina ei kuitenkaan jaksa kunnolla pitää otteessaan. **½  Tipov 16.9.2022

A Field in England

Poster for the movie ""

Ihan kiinnostava pienen profiilin kauhujännäri. 1600-luvulle sijoittuva tarina on omaperäisen oloinen ja henkilöihin on saatu sopivasti vanhanaikaista vivahdusta mukaan. Tarina jäi ensi katselulla viitteellisen oloiseksi, mutta tunnelmaa löytyy ja Laurie Rosen mustavalkokuvaus on tyylikästä kamaa. ***  Tipov 30.8.2022

Oliver Twist

Poster for the movie "Oliver Twist"

David Leanin versio Oliver Twististä lähtee kohtuullisen mukavasti liikkeelle ja muutamassa kohtauksessa saadaan tunnetta peliin. Katujen kasvatit elävät köyhissä oloissa ja se nostaa luonteen heikkoudet pintaan. Meno latistuu kuitenkin pikku hiljaa tavanomaisen vanhanaikaiseksi kerronnaksi. Liian teatraaliseksi tämä esitys jää. **  Tipov 17.8.2022

I crudeli

Poster for the movie ""

The Hellbenders on Sergio Corbuccin tunnetuimpia länkkäreitä. Italotyyliin huulisynkka on pahasti pielessä ja tietty nuhjuisuus leffaa vaivaa. Ruumisarkussa ryöstösaalista kuljettavaa perhettä seuraava juonikaan ei ihan yskähtelemättä kulje, mutta kyllä tämä huokeana viihteenä menetteli. **½  Tipov 22.6.2022

Apollo 10½: A Space Age Childhood

Poster for the movie ""

Richard Linklaterin animaatio on todella mainio ajankuva 60-luvun leppoisista päivistä Houstonissa. Leffa on täynnä pieniä muistoja ja yksityiskohtia, jotka tuottavat osuvia huomioita tuon ajan elämäntyylistä. Juonen taustalla on lähestyvä kuulento ja ylipäätään avaruuden valloitukseen liittyvä innostus. Oikein mainio hyvän mielen leffa. ***½  Tipov 14.6.2022

Merveilleuse Angélique

Poster for the movie ""

Angelique-sarjan toinen osa on velttoa saippuaa, jossa Michele Mercier esittelee kauneuttaan ja torjuu innokkaita miehiä ympäriltään. **  Tipov 25.5.2022

The Witches

Poster for the movie "Roald Dahl's The Witches"

Zemeckisin satuelokuvassa eka puoli tuntia toimii kohtuullisesti, mutta sitten taso alkaa laskea nopeaan tahtiin. Lasten muuttuessa hiiriksi homma alkaa mennä liian lapselliseksi aikuiskatsojan makuun. Toki lapsille tämä on tarkoitettukin. *½  Tipov 23.5.2022

Fando y Lis

Poster for the movie ""

Alejandro Jodorowsky käynnisti uransa heti ominaisella tyylillään. Myyttistä kaupunkia etsivän nuorenparin matka erämaassa on täynnä mystiikkaa ja symbolisia kohtauksia. Mielenkiinto pysyy ihan kohtuullisesti yllä, vaikka leffan sisältö ei toki täysin aukea ja myös budjetin niukkuus asettaa omat rajoituksensa. **½  Tipov 20.5.2022

Angélique, marquise des anges

Poster for the movie ""

Tämä käynnisti viiden elokuvan suositun Angelique-sarjan, jossa setvitään ranskalaisia hovikuvioita ja melodraamaan vivahtavia suhdekiemuroita. Puvustukset ja lavastukset on hienosti tehty, mutta tarinasta jää turhan saippuainen maku suuhun. **  Tipov 17.5.2022