Tequila Sunrise

Poster for the movie ""

Chinatownin käsikirjoittaja Robert Towne ohjasi 80-luvun loppupuolella kliseisen jännärin, jossa Kurt Russellin ja Mel Gibsonin esittämien kaverusten suhde joutuu koetukselle kohtalokkaan naisen ja rikoskeissin myötä. Todella kaavamainen tusinatuote, johon Towne ei onnistu ohjaajan pukilta puhaltamaan kunnollista henkeä. **  Tipov 13.2.2021

Roman J. Israel, Esq.

Poster for the movie ""

Dan Gilroy ohjaa mainion Nightcrawlerin jälkeen keskinkertaisemman leffan idealistisesta asianajajasta (roolissa mainio Denzel Washington). Kässäri ei ihan joka käänteessään ole onnistunut, mutta leffa onnistuu olemaan ihan viihdyttävä ja Denzel hoitaa tonttinsa pieteetillä, jota on ilo katsella. **½  Puppe 10.1.2021

The Offence

Poster for the movie ""

Kovanaamaisen kytän (Sean Connery) pedofiilijahti kääntyy sisäiseen hämmennykseen ja mielenterveyden rakoiluun. Pöntön kiehuessa yli omien asenteiden takaa alkaa paljastua pelottavia asioita. Käsikirjoittaja John Hopkins (jonka näytelmään tarina perustuu) ei ole saanut karistettua näytelmänomaisuutta leffan yltä. Kohtaukset ovat valtavan pitkiä ja monologimaisten puheenvuorojen täyttämiä. Sisältö sinällään on kiinnostava. **½  Tipov 13.12.2020

The Mask

Poster for the movie ""

Katoin tämän vasta ekaa kertaa. Carrey oli tuolloin (-94) uransa huipulla, mutta traileri oli niin surkea, etten halunnut tätä katsoa. Alkua vielä jaksaa seurata, mutta överivaihde kasvaa rasittavalla tavalla mitä pidemmälle homma edistyy. Ohjaaja yrittää tuoda mukaan piirretyistä otettua ilmaisua, mutta ratkaisu ei toimi tarkoitetulla tavalla. Loppu vedetään ihan läskiksi. *½  Tipov 5.12.2020

Gloria

Poster for the movie "Gloria"

John Cassavetes ohjaa tapansa mukaan hyvin hitaalla ja epävisuaalisella tyylillä. Sinkkunaisen ja naapurin lapsen pakomatka mafian tappajilta ei täysin luontevasti suju juonen puolesta ja aika raskas fiilis tästä jäi. **  Tipov 29.11.2020

Salaam Bombay!

Poster for the movie ""

Mira Nairin Salaam Bombay kuuluu Intialaisen elokuvan parhaimmistoon. Pienellä budjetilla väännetty leffa kuvaa slummilasten elämää Intian kaduilla. Lapsinäyttelijät ovat oikeita slummialapsia ja karhakkuudestaan huolimatta tässä on paljon kiinnostavia elementtejä. Elokuva saikin ilmestyttyään myös kansainvälistä huomiota. ***  Tipov 24.11.2020

Chuen zik saat sau

Poster for the movie ""

Fulltime Killer pyrkii tyylittelevään ilmeeseen, mutta palkkamurhien ympärille rakentuva juonentynkä on raavittu kasaan hutaisemalla. **  Tipov 8.11.2020

Heung Gong jai jo

Poster for the movie "Made in Hong Kong"

Hongkongilainen indie-leffa seuraa kovia kokeneen nuorukaisen rakastumista ja yritystä pelastaa ihastuksensa kohde palkkamurhan avulla. Yritystä on, mutta juonen teennäiset käänteet vaivaavat. **½  Tipov 8.11.2020

Coup de torchon

Poster for the movie ""

Bernard Tavernier on palkittu ohjaaja, mutta tämä näyte hänen työskentelystään ei innosta millään tavalla tutustumaan miehen tuotantoon. Valjusti kuvattu, junttimaista komediaa haeskeleva tarina poliisista (Philippe Noiret), joka alkaa pitää jöötä afrikkalaiskylän sekalaisille asujakunnalle. Painajaismaisen heikko leffa kaikin puolin. *  Tipov 14.10.2020

Madeo

Poster for the movie ""

Mother on Bong Joon Hon edellinen leffa ennen Snowpierceriä. Äiti käy taistoon murhasta syytetyn vajaaälyisen poikansa puolesta ja tarjolla on hitaasti kiristyviä tunnelmia ja pysähtyneitä hetkiä. Tässä on potentiaalia, mutta jotenkin Bongin tyyli ei vain iske meikäläiseen ja vähän kylmäksi jättää tämäkin. **  Tipov 28.9.2020