Amsterdam

Poster for the movie ""

Amsterdam oli aika paha pettymys. Russell oli saanut houkuteltua mukaan vahvan näyttelijäkaartin, mutta leffan farssimainen tyyli vie tarinasta terän. Tällainen tyyli, että ikään kuin leikitään elokuvantekoa, ei todellakaan ole meikäläisen juttu. Juonessa varmasti olisi ollut aineksia toimivaan leffaan ja 80 millin budjetilla sellainen olisi pitänyt myös syntyä, mutta nyt jäätiin luvattoman heikkoon lopputulokseen. **  Tipov … Read more

Where Is Anne Frank

Poster for the movie ""

Odotin Ari Folmanin uutuutta vesi kielellä, joten pettymys tämä oli. Animointi on onnistunutta ja holokaustiin liittyvä aihe on tietenkin kiehtova. Folman lähestyy tarinaa kuitenkin aika paljon Annen päiväkirjoihin perustuvan mielikuvitushahmon kautta ja tämä ei mielestäni ole onnistunut ratkaisu. Leffan rakenne jää polveilevaksi, eikä Annen tarinaan saada oikein mitään uutta näkökulmaa aikaiseksi. Ei tämä huono elokuva … Read more

Operation Mincemeat

Poster for the movie ""

Perusvarma sotajännäri, joka kertoo kulissien takaisesta salajuonesta, jolla oli toisen maailmansodan lopputulokseen iso merkitys. Näyttelijäkaartista löytyy mm. Colin Firth ja Trainspottingissa breikannut Kelly Macdonald. Ei mikään suurteos, mutta ajaa asiansa ja mieluusti tämän katsoi. ***  Tipov 16.12.2022

Quo Vadis, Aida?

Poster for the movie ""

Jugoslavian sisällissodasta kertova draama on sisältönsä puolesta kiinnostava. Sodan julmuus on vahvasti läsnä ja YK-joukot kuvataan saamattomiksi nynnyiksi, jotka eivät kykene pitämään ohjaksia hallussaan edes omassa tukikohdassaan. Visuaalinen puoli ei puolestaan ole kovin onnistunut ja tiettyä elokuvallisuutta jää kaipaamaan. **½  Tipov 19.11.2022

A Field in England

Poster for the movie ""

Ihan kiinnostava pienen profiilin kauhujännäri. 1600-luvulle sijoittuva tarina on omaperäisen oloinen ja henkilöihin on saatu sopivasti vanhanaikaista vivahdusta mukaan. Tarina jäi ensi katselulla viitteellisen oloiseksi, mutta tunnelmaa löytyy ja Laurie Rosen mustavalkokuvaus on tyylikästä kamaa. ***  Tipov 30.8.2022

Elvis

Poster for the movie ""

Elvis oli monumentaalinen ilmiö ja karismaattinen hahmo, joka pisti ihmisten sukat pyörimään jaloissa. Baz Luhrmannin hektinen tyyli sopii mielestäni mainiosti tähän aiheeseen ja tuloksena on visuaalisesti erittäin näyttävä elokuva. Austin Butler tekee huikean pääroolin ja miehen suoritus on saanut kehuja jopa Elviksen perheeltä. Tom Hanksin tulkitsema manageri menee hieman karikatyyrin rajoilla ja kässärissä olisi voinut … Read more

War and Peace

Poster for the movie ""

Tolstoin Sota ja rauha on kirjana massiivinen teos sekä laajuudessa että henkilökuvauksen syvyydessä. Kunnollista elokuvasovitusta siitä ei vielä ole saatu aikaan. Tämä King Vidorin versio on tehty ärsyttävän amerikkalaisella tyylillä, kun tarkoitus on kuitenkin kuvata nimenomaan venäläistä yhteiskuntaa. Tarinassa on tietenkin aineksia, mutta Audrey Hepburn (Natasha Rostova) on ainoa näyttelijä, joka onnistuu roolissaan. Henry Fonda … Read more

Danton

Poster for the movie "Danton"

Polakkiohjaaja Andrzej Wajda lähti perkaamaan Ranskan vallankumous-aikoja hyvin keskustelupainotteisella elokuvallaan. Konservatiivi Robespierre (Wojciech Pszoniak) ja kapinallinen Danton (Gerard Depardieu) käyvät omaa henkien taistoaan giljotiinin varjon häilyessä kulisseissa. Pszoniak tekee hyvän suorituksen, mutta leffan tempo laahaa pahasti, eikä elokuvallisuutta löydy nimeksikään. **  Tipov 27.6.2022

The War Lord

Poster for the movie ""

Tämä elokuva kuulemma poisti ritariajan romantisoinnin tarjoamalla raakaa realismia ajan oloista. No, hyvin teennäinen ja raskas leffa tämä Franklin Schaffnerin leffa omissa kirjoissani on. Oli suuria vaikeuksia jaksaa loppuun asti, sillä niin kömpelöä ja puisevaa menoa tässä tarjottiin. Charlton Hestonin näyttelijäsuoritus jäi myös haarniskamaisen kankeaksi. *  Tipov 27.6.2022

Elizabeth

Poster for the movie "Elizabeth"

Viihdepuoli edellä tehty historiadraama toimii kohtuullisesti. Cate Blanchett tekee varmaa työtä kuningattaren roolissa ja juonta jaksaa seurata, vaikka vähän yhdentekevä fiilis tästä lopulta jäi. **½  Tipov 14.6.2022