The Bodyguard

Poster for the movie ""

Nostalginen nyyhkyleffa pelaa varmoin kortein, eikä yritä tavanomaista viihdehöttöä kummempaa. Henkivartija rakastuu tähtiasiakkaaseensa ja päinvastoin, kuten jo leffan alkumetreillä arvaa tapahtuvan. Laulaja Whitney Houston selviää, ehkä hieman yllättäen, roolistaan kunnialla, samoin kuin Kevin Costner, mikä ei niinkään yllätä. **  Tipov 29.12.2022

The Idolmaker

Poster for the movie ""

Taylor Hackford avasi uransa kohtalaisella musadraamalla, jossa nousua tekevä agentti luo uraa parille uudelle kyvylle. Tarina on monella tapaa aika perinteinen musiikkimaailman kuvaus nousujohteisine fiiliksineen ja kirkuvine faneineen. Ihan mukiinmenevä leffa, joskaan ei kauhean persoonallinen tapaus. Biisikohtaukset olisi voinut leikata lyhyemmiksi. **½  Tipov 26.10.2022

CODA

Poster for the movie ""

Positiiviseen fiilikseen pyrkivä tarina seuraa neljän hengen perhettä, joista kolme on kuuroja. Kalastuksella elantonsa hankkivien hahmojen elämää on kuvattu pääasiassa aikuisuuteen varttuvan tyttären kautta. Pientä mukavaa huumoria on mukana, toisaalta visuaalisuus on vaisua ja muutamissa kohtauksissa (erityisesti musiikinopettajaan liittyen) on turhaa yliyrittämistä mukana. Pieni puisevuus vaivasi myös tätä hyvää tarkoittavaa elokuvaa. **½  Tipov 3.9.2022

Swing Time

Poster for the movie "Swing Time"

Niukka kakkonen Fred Astairen ja Ginger Rogersin kevyelle komedialle, jossa tietysti myös tanssiparketilla pyörähdellään. Romantiikkaan kurkottava juoni on liian kevyttä höttöä, jotta tarinasta jaksaisi kiinnostua. **  Tipov 3.8.2022

Elvis

Poster for the movie ""

Elvis oli monumentaalinen ilmiö ja karismaattinen hahmo, joka pisti ihmisten sukat pyörimään jaloissa. Baz Luhrmannin hektinen tyyli sopii mielestäni mainiosti tähän aiheeseen ja tuloksena on visuaalisesti erittäin näyttävä elokuva. Austin Butler tekee huikean pääroolin ja miehen suoritus on saanut kehuja jopa Elviksen perheeltä. Tom Hanksin tulkitsema manageri menee hieman karikatyyrin rajoilla ja kässärissä olisi voinut … Read more

The Man Who Cried

Poster for the movie ""

Sally Potter osaa tyylikkään kuvauksen ja perheestään eroon joutuneen juutalaistytön tarinassa on myös vahvoja tunnelmia tarjolla. Christina Ricci tekee hyvän pääroolin ja monia tunnettuja nimiä on mukana sivurooleissa (mm. Johnny Depp, Cate Blanchett ja John Turturro). Puvustuksen suhteen on välillä “suoraan henkarista” syndroomaa havaittavissa, mutta kelpo leffa kaikin puolin kyseessä. ***  Tipov 14.5.2022

The Company

Poster for the movie "The Company"

Tanssimaailmaan sijoittuva draama on melko tyypillinen Altmanin leffa. Dialogi on realistisen oloista ja hahmoissa on kiinnostavia piirteitä. Sen sijaan rakenne jää löysäksi ja sitä kautta pieni puisevuus leffaa vaivaa. Tanssiesitysten kuvaus on onnistunut melko mukavasti ja Malcolm McDowell oli hauska nähdä lafkan johtajan roolissa. **½  Tipov 13.5.2022

Meet the Feebles

Poster for the movie ""

Peter Jackson on tehnyt hyvin monipuolisen uran. Kun ajatellaan että tuotannon toisesta laidasta löytyy splatter-halpis Bad Taste ja toisesta massiivinen Sormuksen herra-trilogia ja vaikkapa loistava sotadokkari They Shall Not Grow Old.  Meet The Feebles on ehkä kuitenkin miehen uran omaperäisin luomus ja nimenomaan hyvällä tavalla. Nukkehahmojen raadolliset luonteet tuovat toimivaa kontrastia leffan tunnelmaan, joka on … Read more

The Blues Brothers

Poster for the movie ""

Kulttimainetta nauttiva musikaalikomedia on ihan passeli viihdeleffa. John Belushi ja Dan Aykroyd pyörittelevät bändikuvioita mustissa puvuissaan ja aurinkolaseissaan. Myös virkavallan kanssa ollaan tukkanuottasilla ja autoja pistetään loppupuolella romuksi suorastaan järjettömällä vimmalla. Yli kahden tunnin kesto on hieman liikaa, kun juonelliset ideat ovat kuitenkin melko rajallisia. **½  Tipov 8.5.2022

Säkkijärven polkka

Poster for the movie ""

Säkkijärven polkka on vanhojen kotimaisten osastolla hieman keskivertoa siedettävämpi tapaus. Hanuristi Vili Vesterisestä kertova tarina etenee kevyesti lauleskellen ja karjalan hupaisaa murretta ilmoille viskellen. **  Tipvo 19.2.2022