2 thoughts on “Dracula”

  1. Aivan mahtava elokuva Coppolalta. Mies tarttui täysin kuluneeseen ja sataan kertaan filmattuun ainekseen ja käänsi sen yhdeksi persoonallisimmista ja vaikuttavimmista ohjauksista mitä elokuvan historiassa on koskaan nähty. Pohjimmiltaan Coppolan tulkinta on jopa enemmän groteski rakkaustarina kuin perinteinen kauhuelokuva. Kuvalliset tyylittelyt ja upean mielikuvituksekkaat leikkausratkaisut sulautuvat saumattomasti verevään kerrontaan ja Gary Oldmanin huikea tulkinta pääroolissa on piste iin päälle. Japanilaisen Eiko Ishiokan pukusuunnittelu on tyrmäävän hienoa ja kommenttiraidalla Coppola kertoikin päättäneensä, että tässä työssä puvustus hoitaa pääosin myös lavastuksen virkaa viemällä huomion itseensä. Tämäkin ratkaisu oli mielestäni onnistunut. 5

    Reply
  2. Todella hieno elokuva, jossa mahtava tunnelma säilyy alusta loppuun. Gary Oldmanin ja Anthony Hopkinsin tekevät huikeat roolit Winona Ryderin ja Tom Waitsin säestäessä mukavasti. Hyvin toimiva musiikki ja todella hieno pukusuunnittelu palvelevat hyvin kokonaisuutta. Lavastuksen kehnous valitettavasti paistaa silloin tällöin turhan ikävästi ja vie huomiota pois tarinasta.

    Mielenkiintoisena huomiona alussa Winon Ryderin maatessa alttarilla kuolleena, hänen silmänsä liikkuvat melko voimakkaastikin luomien alla. Ehkä ei ollut tarpeeksi filmiä uuteen ottoon 😀

    Pakko tiputtaa arvosanaa puolikkaalla, vaikka todella hieno teos onkin kyseessä.

    **** 1/2

    Reply

Leave a Reply to Tipi Cancel reply