Poster for the movie "Nebraska"

Nebraska

Director
Alexander Payne
Runtime
1 h 55 min
Release Date
15 November 2013
Languages
English, Spanish
Country
 United States of America
Genres
Adventure, Drama

Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipi

Verkkaisesti etenevässä stoorissa isä ja poika setvivät suhdettaan ja törmäilevät sulkeutuneen pikkukaupungin junttimaisiin asukkeihin. Rauhallista, mutta jollain tavalla ihan vetoavaa menoa, vaikka kuvan mustavalkoisuutta on vaikea ymmärtää tässä yhteydessä.
***  Tipov 3.3.2014

Huumori ei ihan täysin iskenyt (muuhun yleisöön näytti purevan paremmin). Tylsimmän näköinen elokuva pitkiin aikoihin. Visuaalisuus oli suurimman osan aikaa täysin hukassa. Muutamat iltakohtaukset olivat hyviä, mutta muuten kuva oli todella ikävystyttävän tylsää eikä valaistus ei vakuuttanut. Joutui hieman jopa pilkkimään leffateatterissa. Täytyy toivoa, että olin vain väärällä mielentilalla ja annan uuden mahdollisuuden toisella kerralla. Paha pettymys. Bruce Dern on oikein mainio murahtelevassa papparaisen roolissaan ja Stacy Keach on oikein karismaattinen ja mieleenpainuva pienessä sivuosassaan.
**+  Puppe 4.3.2014

Tunnistaa heti, mustavalkoisuudesta huolimatta, kyllä Paynen leffaksi. Harmi vaan että kaveri ei viime leffoissaan ole enää löytänyt sitä mahtavaa rytmitystä ja tarinan kulkua mistä Sidewaysissä saa nauttia. Tässäkin alku lähti liikkeellä aivan liian hitaasti ja vaikka tää loppua kohden paranikin, niin mikään spektaakkeli ei kyseessä ole. Mutta ihan katsottava siis kuitenkin.
***+  Konda 26.4.2014

1 thought on “Nebraska”

  1. Kyllähän tää on ihan katottava, mutta mielestäni ilman mitään suurta ideaa. Ekalla katselukerralla kehuttu Bruce Dernin suoritus ei ihan samalla tavalla iskenenyt silmään, mutta nyt kaveri selvästi erottui edukseen. Muuten leffa oli ehkä vähän huonompi mitä muistin.
    ***

    Reply

Leave a Comment