Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Onhan tämä valtavan komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa. Ihan ei samaa vaikutusta enää tehnyt kuin ennen, joten hieman laskua odotettavissa listalla. Onnistuu kuitenkin ajoittain koskettamaan miestä syvälle sydämeen.
****½ Puppe 19.11.2010
Tein kyllä pahan virheen, kun katsoin upean Thin Red Linen jälkeen samana vuonna tehdyn ja jotenkin käsittämättömästi enemmän suosiota nauttivan elokuvan pinnallisista Hollywood näyttelijöistä Matt Damonin perässä. Ei siis vaan toimi privaatti Ryanin metsästys meikän mielestä. Pahinta leffassa on ehdottomasti pakotettu tunteitava herättävä musiikki, joka itelle aiheutti lähinnä pahoinvointia. Myöskin teennäisen oloinen dialogi sai Thin Red Linen lennokkaat James Joycelta lainatut pohdinnat kuulostamaan ihan helvetin paljon luonnollisemmilta. Ja siinä missä Veteen piirretyn viivan vajaa kolme tuntia meni kuin siivillä, niin tässä joutui kyllä kerran jos toisen vilkuilemaan kelloa.
Okei täytyy myöntää, että leffassa on myös hyviäkin puolia, kuten alun maihinnousukohtaus. Ja kyllähän Spielbergin ohjaus toimii muutenkin kokolailla välttävästi. Tom Hanks on myös ihan ok pääosassa. Näiden takia leffalle voi juuri ja juuri antaa heikon kolmosen.
***
Janusz Kaminski tekee kuvaajana huikeaa työtä. Alun maihinnousutaistelu sekä lopputaistelu ovat vaikuttavimpia taistelukohtauksia mitä olen koskaan nähnyt. Kaminski käyttää tässä subjektiivista kuvaustyyliä, jossa katsoja tuntee olevansa ikään kun tapahtumien keskellä. Inarritu/Lubezki kaksikko on kehitellyt loistavalla tavalla nimenomaan tätä tyyliä parissa viime leffassaan.
Äänimaailman luonti on myös erittäin onnistunutta. Sen sijaan Kondan parjaamasta musiikista olen samaa mieltä sikäli, että se on liian “ylevää” ja tarkoitushakuista, dialogi myös muutamassa kohtaa vaikuttaa turhan kirjoitetulta. Visuaalinen vaikuttavuus ja sodan tuntu ovat kuitenkin niin vahvasti läsnä, että pienet heikkoudet eivät juuri nautintoa himmennä. 4½
4,5 tähteä antaa täti tälle.
Tämähän on oman listan kärkipäässä. Mahtava teos, täydet pisteet.
*****