Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Sherlockin jatko-osa on vielä heikompaa tavaraa kuin edeltäjänsä. Tarina on ihan täydellistä hölynpölyä. Teknisellä puolella näyttäviä ratkaisuja toki löytyy Ritchien taattuun tyyliin. Harmi kun kässäri oli näin surkeaa luokkaa.
*½ Tipov 4.3.2020
Ja tää on ihan yhtä rautaa kun edeltäjänsäkin. Tietyin osin jopa vielä parempi. Takaa-ajokohtaus metsän kautta junan kyytiin on niin mestarillinen, että haukoin liki henkeäni. Ja juonikivio + action taattua laatua presiin oikeankaltaisen ylilyönnin kera. Jeah!
Tähän jatkoa pitäisi tulla tänä vuonna ja sitä olen odottanut jo vuosia emännän kanssa kun kuuta nousevaa. Olemme takuuvastasti tuolloin leffaan menossa.
****½
Aivan fantastinen jatko-osa, nousee myös listalle. Kuten ykkösosassa: hahmot erittäin kiinostavia, tarina todella hieno ja mukaansatempaava, näyttelijöiden suorituksen erittäin hyviä ja kuvaus huikeaa. Musiikkihan näissä on myös äärimmäistä rautaa 🙂 Vielä erityismainintana juuri tähän jatko-osaan, että pari yksittäistä aivan käsittämättömän hienosti tehtyä kohtausta, jotka menisi mulla yksittäisten kohtausten arvioinnissa aivan kärkipäähän, erityisesti juoksu junalle tykistötulen alla metikön läpi.
****½