Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Jobsista annettu henkilökuva on siloittelemattoman oloinen ja Fassbender on pääosassa vahva. Ongelmana on käsikirjoituksen nojautuminen pelkkään dialogiin, josta suuri osa on itse asiassa Jobsin monologia. Ja kun puheenaiheet askertelevat vielä pitkiä aikoja bittimaailman kuivakassa ilmanalassa, ei ainakaan itsellä mielenkiinto noussut kovin korkeisiin sfääreihin.
**½ Tipov 12.2.2016
Dialogipainoitteisuudesta huolimatta mielenkiinto pysyy yllä koko leffan ajan ja reilun 2 tunnin pituus tuntuu jopa turhan lyhyeltä, varsinkin kun leffa tuntuu loppuvan ikään kuin kesken. Fassbender on mahtava ja Kate Winslet myös oikein hyvä. Kässäristä paistaa jokunen Aaron Sorkinin “älykäs” välähdys, jotka tuntuvat turhan epäuskottavilta. Tiedä sitten oliko totta, mutta esim. iPodin esille tuominen vaivihkaa riidan päätteeksi tuntui tällaiselta. Osassa kohtauksia filmikohinaa oli ihan liikaa, mutta taisi johtua siitä, että olivat kuvattu pienikokoiselle Super 16 -filmille.
***
Ihan viihdyttävä pätkä joka piti otteessaan, vaikka en Sorkinin sarjatulidialogista niin välitäkään. Lievästi myös harmitti leffan jälkeen kun luin ettei käytännössä yksikään elokuvan kohtauksista perustunut todellisuuteen. Sorkin oli puolustanut tätä kommentoimalla, että kyseessä oli maalaus, ei valokuva Jobsin elämästä. Fassbender leffan parasta antia.
***
Annoin tälle vielä toisen mahdollisuuden. Eihän tämä siis huono elokuva ole, mutta puutteita kyllä löytyy. Hyvin yksiulotteinen tunnelma tässä on jatkuvasti ja myös Jobsista annetaan hyvin yksipuolinen kuva jääräpäisenä ja tunnekylmänä narsistina. Puheripulimaisen kässärin ulottaminen laajemmalle alueelle (myös tapahtumapaikkojen suhteen) olisi ollut tarpellista ja virkistävää, varsinkin kun tosiaan kohtausten perusta on pääosin fiktiota. 2½