Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Tappajan näköinen mies sai trailerin perusteella odottamaan hyvääkin leffaa, mutta aikamoinen pettymys oli. Juoni sinällään on ihan OK, mutta ohjaus tökkii. Liikaa on tehty helppoja ratkaisuja, joilla tarinaa ikäänkuin runnotaan eteenpäin. Hienojakin kohtauksia on onneksi muutama saatu mukaan, ja kuvauksia on tehty paljon studion ulkopuolella. Hienot locationit tai puitteet siis ilahduttivat. Musiikki sen sijaan oli minusta oudosti valittu, ja liikaa kiinnittyi huomio siihen paikoin.
Näyttelijöistä Suosalo oli kirkkaasti paras, eikä Sampassakaan moittimista ollut. Maria Ylipää on niin kaunis että häntä nyt voisi katsella vaikka miten huonosti näyttelisi. Ainakin melkein. Krista Kososen suoritus oli minusta todella heikko, oikein yllätti.
Leffan loppu oli mielestäni sen parasta antia, viimeinen vartti varmaan. Jatko-osaa en jää odottamaan…
*½ Ingrid 26.4.2017