The Dark Knight Rises

Director
Christopher Nolan
Runtime
2 h 45 min
Release Date
20 July 2012
Languages
English
Country
 United States of America
Genres
Action, Crime, Drama, Thriller

Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu

Kaiken kaikkiaan varsin onnistunut lopetus Nolanin Batman-trilogialle, mutta ei ehkä kuitenkaan se aivan huikea mestariteos mitä olisi voinut toivoa. Elokuvassa ei sinänsä ollut mitään vikaa (mitä nyt pari pientä juonellista riman alitusta), päinvastoin niin visuaalisuus, tarina kuin näyttelijäsuorituksetkin olivat joko hyviä tai loistavia ja 2h 45 minsaa kului kuin siivillä pätkää tsiikatessa. Mutta mutta, leffan jälkeen oli kuitenkin semmoinen pieni kitkerä maku suussa kaikesta herkusta huolimatta, ihan kuin jotain olisi jäänyt uupumaan, siksi “vain” neljä tähteä.
****  Konda 23.7.2012

Aika lailla samaa tasoa kuin edellinenkin osa, mutta mielestäni se oli hiukan parempi kuin tämä. Peesaan Condaa siinä että minunkaan mielestä leffa ei tuntunut niin pitkältä kuin se oikeasti oli. Sehän nyt on selvä että ei tää tähän lopu, seuraavaa osaa odotellessa. Siitä tuli mieleen, että kohta pitäis jonkinlainen laki säätää että uusia Batman, Superman tai Spiderman -leffoja saa tehdä vain kerran vuosikymmenessä. Miks niitä pitää koko ajan työntää tuutista ulos?
***½  Orno 12.8.2012
Petti kyllä pahasti, vaikka kuinka yritti suhtautua. Alku oli kankean tylsää, käsikirjoitus aikas heikko. Välillä hieman seesteinen ja loppu aikamoinen tusina. Teki mieli antaa hieman vähemmänkin, mutta ehkä se nyt ei niin huono kuitenkaan ollut. Olisikohan kautta aikojen pahin pettymys kaiken hehkutuksen jälkeen… =(
**½  Puppe 12.8.2012

Täytyy olla Pöpin kanssa melko samoilla linjoilla eli ei tämä oikein toimi. Tiettyä näyttävyyttä ja meininkiä tietysti on paikoittain, mutta sisältöratkaisut jätti kyllä aika kylmäksi.  Tony Halmetta muistuttava pahishahmo (Bane) oli myös hyvin outo ja epätoimiva ratkaisu. Paha pettymys (ja ensimmäinen sellainen) Nolanilta.
**½  Tipov 24.11.2012

3 thoughts on “The Dark Knight Rises”

  1. Kolmannen kerran katoin ja joka kerta vähän arvosana tippunut. Mielestäni tästä löytyy muutamia todella hyviä kohtauksia, mutta muutamat pakotetun oloiset ratkaisut syövät katselunautintoa kyllä pahasti. Varsinkin loppu on todella hanurista.
    ***

    Reply
  2. Ei tämä vaan kolahda yhtään. Tyylikkäitä kohtauksia löytyy, mutta kokonaisuus on jotenkin erittäin valju. Arvosana pysyy.
    **½

    Reply
  3. Vasta toinen katselu Nolanin Batman-saagan päätökselle jätti aika saman fiiliksen kuin ensimmäinenkin. Tämä on jotenkin hengetön ja väkinäinen tarina, jossa visuaalinen puolikaan ei nouse esiin, kun tarina jää niin tusinatasolle. Toki tämä nyt perustason ryminäleffana menee, mutta Nolanin taitoihin nähden kyllä selkeä (ja harvinainen) alisuoritus, kun budjetti oli kuitenkin massiivinen. Arvosana pysyy niukin naukin. 2½

    Reply

Leave a Reply to Spini Cancel reply