Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Keskustelkaa elokuvista!
Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Tämä elokuva tulee luonnollisesti katsottua heti ykkösosan perään. Niin tälläkin kertaa.
Kun otetaan tarkasteluun The Godfather: Part II, ollaan elokuvataiteen huipulla. Ohjaaja Ford Coppolan todella tiesi mitä teki. Erityisesti takaumien käyttö tarinankerronnassa on todella taitavaa ja niillä pääsee hahmojen elämäntarinoihin mahtavalla tavalla. Näyttelijöiden osalta upeita roolisuorituksia on useita, mutta Al Pacino on Donin osassaan lyömätön. Tunnelma on jäätävä kun Pacino pistää parastaan peliin, musiikin viimeistellessä elämyksen.
Ja sitten se kolmas osa DVD-soittimeen…
4,5
Pacino on tosiaankin huikea tässä. Samoin John Cazale herkkänä Fredona vetää ihan huippuroolin. Michaelin luonteen kuvauksesta kasvaa tavallaan koko mafian symboli: näin käy kun järki ja (tietynlainen) oikeudenmukaisuus syrjäyttää myötätunnon. Veljesten välirikko ja sen kehittelyn kuvaus on vaikuttavuudessaan elokuvahistorian suurimpia saavutuksia. Näin kerran haastattelun, jossa Kummisetä-leffoja ihaileva mies puhkesi itkuun yrittäessään kuvailla tätä teemaa ja Michaelin armottomuuden nihilistisiä ulottuvuuksia. Ja nyt puhutaan kuitenkin fiktiivisistä hahmoista. Tässä on taiteen voima ja ydin. Ja Kummisetä kakkonen on taidetta mitä suurimmassa määrin. 5
Katsottuani tämän ykkösen perään, tuli tunne, että ykkönen on kuitenkin alkuperäinen ja siten parempi, ja pitäisi pudottaa puolikas pois kakkosen arvosanasta. Kun hetken aikaa hauduttelee ja lukee edeltävät kommentit, niin ei voi kuin alleviivata ne. Kyseessä on loistelias teos voimakkaine tunteineen. Pidetään *****
Nyt tapahtuu omissa kirjoissani historiallinen muutos, kun Kummisetä 2 siirtyy listallani ykkösen edelle (Kondalla, Ornolla ja Ingridillähän on jo näin). Coppolan ja Puzon kässäri on aivan timanttinen ja erityisesti moniulotteinen henkilökuvaus on aitouden tuntuudessaan hämmästyttävän upeaa. Pacino tekee fantastisen roolin sielunsa kadottavana mafiajohtajana, samoin De Niro nuorena Vitona, John Cazale heikkoluonteisena Fredona ja Michael Gazzo eläväisenä Pentangelina. Melkein 3 ja puolen tunnin pituudesta huolimatta tuntuu, ettei tähän ole eksynyt ainoatakaan turhaa kohtausta ja teknisellä puolella vältetään melko hyvin ne pienet heikkoudet, joita ykköseen on mahtunut mukaan. Yhdessä nämä kaksi elokuvaa muodostavat monumentaalisen saavutuksen elokuvan ja tarinankerronnan historiaan. 5