The Room

Director
Tommy Wiseau
Runtime
1 h 39 min
Release Date
27 June 2003
Languages
English
Country
 United States of America
Genres
Drama, Romance

Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu

The Room on Tommy Wiseaun kulttileffa, johon hieno The Disaster Artist perustuu. Leffa on kaikessa tökeröydessään ihan viihdyttävä, eikä tekninen toteutus ole lainkaan niin surkea kuin ennalta ajattelin. Taiteellinen laatu toki on surkea, mutta tahaton komiikka ja epäjohdonmukaisuudet jaksavat viihdyttää.

Tommy Wiseau poltti kuutisen miljoona omia rahojaan tehdäkseen unelmistaan totta ja toteutti tämän leffan, jonka on ohjannut, kirjoittanut ja tuottanut. Sekä tietenkin näytellyt pääroolin. Leffa sai ensi-iltansa 2004 ja tuotti avausviikonloppuna 6000 dollaria. Lopulta vuosien päästä elokuva pääsi kuitenkin surkean elokuvan kulttimaineen siivittämänä omilleen taloudellisesti. Leffa nähdään edelleen valkokankailta ympäri maailman. Viime perjantaina 12.4.2019 tämä oli mm. Night Visions -festareilla Andorrassa.
**  Puppe 17.4.2019

1 thought on “The Room”

  1. Vihdoinkin näin tämän “klassikon”. Roomin toteutus ei tosiaankaan ole niin heikko, kuin sen maine “maailman huonoimpana” elokuvana antaa ymmärtää. Tarina petoksesta ja sydänsuruista pyrkii syvälle tunteisiin, Wiseaun omalaatuisen ja hapuilevan näkemyksen kautta. Kässäri on sävyltään hyvin outo ja leffan tunnelma muistuttaa halpaa saippuasarjaa. Mutta olen todellakin nähnyt roppakaupalla tätä surkeampia leffoja. Tyylin omituisuus tuo jotain kummallista mielenkiintoa tähän (kuten Puppekin mainitsi), vaikka laatua sisällöstä ei todellakaan löydy. James Franco on muuten Disaster Artistissa tavoittanut täydellisesti Wiseaun olemuksen, vaikka Roomin kansikuvan perusteella tätä ei uskoisi. 1½

    Reply

Leave a Comment