Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Katolisen kirkon iso-pomo paavi (ja ex-natsi) Joseph Razinger päätyi 2013 poikkeukselliseen päätökseen jäämällä eläkkeelle virasta, josta normaalisti lähdetään jalat edellä. Elokuvassa The Two Popes käydään läpi ihan onnistuneesti uuden paavin Jorge Bergoglion elämäntarinaa, mutta ehdottomasti parasta antia on kahden paavin väliset keskustelut ennen Razingerin isoa päätöstä. Molemmat pääosan esittäjät, Anthony Hopkins ja Jonathan Pryce, vetävät todella hyvät roolit ja molemmille napsahtikin palkintona Oscar-ehdokkuudet. Argentiinan suunnalta leffaa on kritisoitu Bergoglion militaarijuntan aikaisten tekojen vähättelystä, mutta mielestäni ihan kohtalaisen hyvin leffa asiaa käsittelee.
*** Konda 29.3.2020
*** ihan hyvä leffa näin pääsiäiseksi ja Hopkins pääsee pakollisen karjaisun jopa paavin roolissa.
Hieman harvinaisempi aihe leffalle ja hyvä näin. Kässäri tosin perustuu melkein pelkästään keskusteluihin, mikä syö aina elokuvallisuutta pois. Parasta antia ovat ehdottomasti Hopkinsin ja Prycen roolisuoritukset, joiden ansiosta tämän mielellään katseli. 2½
Samoilla linjoilla muiden kanssa. Toimiva, kelpo elokuva ja hienot roolit, mutta elokuvallisuutta olisi kaivannut ehkä tämäntyylisessä tarinassa hieman enemmän.
***