Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Ehkä hieman harmi että Philip K. Dickin novelliin perustuvaan scifi-tarinaan laitettiin Iso-Arska jyristelemään. Lopputulos ei missään nimessä ole huono, vaan päinvastoin kyseessä on yksi Vartsinikkarin parhaista leffoista. Kuitenkin tarina olisi voitu tehdä ihan tosimielelläkin ja nämä mahdollisuudet jäävät kaihertamaan. Ja samaan hengenvetoon tuli mieleen että Len Wiseman teki tosiaan uusintaversion tästä vuonna 2012 Colin Farrellin kanssa ja absoluuttista shaisseahan se oli eli hyvin meni tämä ensimmäinen yritys.
*** Tipov 30.12.2015
Verhoeven päätyi hyvin kevyelle viihdelinjalle, kun mahdollisuuksia olisi ollut vakavasti otettavaan scifi-klassikkoon. Toki pääosavalinta varmasti määritti pitkälle tätä linjausta. Arskan parhaat päivät olivat tuolloin vielä käsillä ja oman huumorinsekaisen mausteensa mies tietenkin muhkeine muskeleineen tähän soppaan tuo. Lopun räiskintäosuus on turhan pitkä, mutta harmittomana viihteenä homma toimii ihan kohtuullisesti. 3