Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
Tää on vaikuttavin kotimainen dokumentti mitä olen koskaan nähnyt, eikä ulkomaisistakaan mene montaa edelle. Ohjaaja Arto Haloselle iso hatun nosto. Tarina on todella väkevä. Entinen koulukiusattu kertoo vuosia jatkuneesta piinastaan, jonka seurauksena hän alkoi lopulta suunnitella näyttävää joukkosurmaa. Jatkuva toisen posken kääntäminen johti raivon patoutumiseen ja oman identiteetin luhistumiseen. Mies haki kuitenkin apua terapiasta ja on nykyään itsekin psykiatri. Tää kannattais kyl kaikkien katsoa. Kova juttu.
*** Tipov 10.12.2015
Erittäin mielenkiintoinen dokkari tosiaan. Välillä tosin oli tietyllä tavalla vaikea uskoa, että kaikki kiusaaminen ja epäreilu käytös olisi ollut niin yksipuolista, aina alaluokilta yliopistoon asti. Varsinkin kun kertojan henkilöllisyys ei tule ilmi. Olisikin ollut mielenkiintoista kuulla myös toistapuolta tarinasta. Toisaalta ymmärtää, että kiusattu ei ole halunnut näyttää kasvojaan dokkarissa, kun sanoo kuitenkin olevansa kokoajan potentiaalinen tappaja. Laurin toteamus, että hän jotenkin jalostaa hyvissä ja normaaleissa ihmisissä heidän pimeää puoltaan tuntuu todelta, sillä välillä dokkaria katsoessani tunsin itsekkin kaveria kohtaan säälin sijasta lievää inhoa.
***