Ingrid
Konda
Masa
Orno
Puppe
Spini
Tane
Tipov
U-Uu
Nuoret Laineen veljekset tekivät aikamoisen tempun. Amatööripohjalta syntyi pitkä leffa, joka näyttää täysin ammattimaiselta ja toimii sisällön puolestakin kohtuu hyvin. Täysin ansaittu leffateatterikierros on parhaillaan meneillään. Kuvaaja Peter Laine on tehnyt todella hyvää työtä erityisesti rajausten kanssa ja tämä saattaa olla Jussi-ehdokas kuvauksen suhteen. Ohjaaja Thomas pitää langat myös kivasti käsissään, vaikka tarinasta muutama aukko löytyykin. Olin kaikenkaikkiaan positiivisesti yllättynyt elokuvan tasosta. Tiilikainen Brothersillekin tuttuja naamoja löytyi muutamia näyttelijöiden joukosta.
**½ Tipov 9.7.2017
Tämä oli kyllä positiivinen kokemus. Tarina ja hahmot olivat vetäviä ja ohjaus näyttelijätyöskentelyineen oli mielestäni virkistävää. Useaa tarinaa seuraava käsikirjoitus ei ehkä ihan yllä parhaalle tasolle tarinoiden tasapainon ja yhteen nivoutumisen suhteen. Tietyt ratkaisut myös ovat epäuskottavia ja vievät katsojaa pois elokuvan maailmasta.
Frans Isotalo ja Saga Sarkola tekevät mielestäni oikein hyvät roolisuoritukset ja Peter Laineen kuvaus on tyylikästä.
3 vuoden aikana töiden ohessa sivutoimisesti kuvattu leffa, jonka rahoitus on revitty tekijäkaksikon persnahasta on mieletön saavutus ja antaa uskoa ja toivoa muillekin indie-elokuvantekijöille =)
***